Aikuisen mies kalu sain nuorta kalua gay

Kaappihomoja sitten lisäksi, johon kuuluu tuo älykääpiö, nikiltään "sinnevaanpaskareikkä". Siinä on malliesimerkki kaappihomosta, vai miksiköhän täällä pyörisi muuten? Tiedän kyseisen torvelon, ja kaappi on kaappi. Täällä palstalla voi käydä pelkkiä uteliaita. Ei kaapia eikä bissiä ihmettelemässä, vaan muuten huvittelemassa. Imutan 70v miestä ja hän minua loppuunasti. Viikoittain kirjaston vc ssä saan imuttaa vanhempaa kaveria hän antaa vastapalvelun myös.

Kirjaston vc ok tykkään,olen myös ollut hänen kotonaan käynyt. Mulla alko näin kun menin yllättäen käväisemään tätini ja hänen miehensä mökillä.

Tieltä sinne oli aika matka ja oikaisin vanhaa tuttua polkua, mutta silloin oli ollut pitkä sadejaksi ja oja, minkä yli normaalisti pääsin hyppäämään helposti, olikin muodostunut suureksi valtaojaksi ja vauhtia ottessani liukastuin ja putosin suoraan mutaliejuun No siitä vaeltelin mökille harmissani. Täti oli kauhuissaan, mutta komensi minut saunaan, mikä sopivasti oli jo lämmin ja otti minulta kaikki vaatteet pois laittaen ne suureen saaviin likoomaan.

Saunan jälkeen kävelin suuri kylpypyyhe ympärilläni ylös mökille missä tätini alkoi aprikoimaan, että mitäs mulle laitettaisi päälle. Hänen miehensä oli puolta pienempi kuin hän ja minä taas vähän saman kokoinen, joten ei ollut paljon muita vaihtoehtoja kuin että hyväksyin tädin antamat omat alusasut, puseron ja vaalenapunaiset verkkarit.

Otettiin siinä sitten saunan päälle vähän alkoholia ja siinä hänen miehensä tunnusti, että hän käyttää naisten asuja säännöllisesti. MInua alko vähän heikottamaan, varsinkin kun täti jo selvästi kännissä ehdotti, että leikitään tyttöpeliä kaikki. Koetin vähän muodon vuoksi estellä, mutta pian huomasin, että hänen miehensä istui vieressäni korsetissa ja täti sovitteli mullekin rintaliivejä ja sukkanauhaliivejä. Antauduin heidän ohjaukseensa ja ennenkuin huomasinkaan, minulla oli tädin miehen kalu suussa ja sen kanssa sainkin sitten leikkiä koko viikon lopun.

Tapahtuman jälkeen he kutsuivat minut usein mökilleen, niin, että äitinikin alkoi jo ihmettelemään, mistä moinen mielenkiinto. Mutta siitä alkaen olen halunnut imenä ja saanut imena. Voi kuinka se tuntuukaan ihanalta. Itse haksahdin myös tätini ja sen miehen käyttöön. Täti tykkäsi seurata ja mies tykkä panna ja peuhata minun kanssa.

Tykkäsi kuulemma nuorista pojista. Sekkupojan kanssa, myöhemmin setäni kanssa, tätini kanssa useinkin ja hänen miehensä. Kyllä on todella löynyt seksiä joka janon sammutukseen. Todella hankalaa löytää varttuneempaa, siistiä, tervettä bi, tai ukm, kaveriksi esim, mökille, rannalle nakuilemaam yhdessä. Olen kaakkois-Suomesta jos kiinnostaa.

OK On tarviitkos kyydin kysyin,joo pitäs päästä mökille. Kahvin hörpättyäni läksimme matkaan. Asiakas n 65v mies tuoksahti viinalle,mutta eipä tuo haitannut. Matkaa kohteeseen oli noin km. Mies oli suorapuheinen ja reilun oloinen.

Matkan alkuvaiheessa juttu ajautui seksiin,mies kysykin olinkko koskaan ollut miesten kanssa. No poikavuosinahan joskus tulihan sitä kokeiltua.

Pieni hiljaisuus ja mies kysyi haluaisinko vielä kokeilla samaa. No jaa voisihan se olla kiehtovaa. Minä haluaisin imuttaa sinua hän sanoi ja laski kätensä reidelleni,nielaisin ja sanoin ettäkö nyt. Käsi eteni ja kosketteli housujen etuosaa.

Hän avasi vetoketjun kaivoi kaluni esille. Alkoi vedellä esinahkaa ees taas,pian kumartuen syliini nuoleskellen kaluani. Hitaasti upottaen sen syvälle suuhunsa. Oli onneksi hiljaista joten ohjasin autoni levähdyspaikalle,oli vaarallista leikkiä imutusten voimistuessa. Ei oikein löydy Roista miestä joka imisi oikein taidokkaasti. Laittakaa rohkeasti vain osoite. Minulla on ISO ja siitä on miehet pitäneet kovasti kun ovat imeneet spremat.

Laita sähköposti osoite ollaan yhteydessä. Kiihoittavaa pidellä miehen kalua kädessä, hyväillä sitä, tuntea sen paisuvan, kovettuvan vedän esinahan taakse, otan paljaan terskan suuhuni, kieleni lipoo sen kaulusta sekä alempaa vartta, sormeni sivelee myös kiveksi, sekä pakaroiden väliä, kireää reikää, kumppani levittää halukkaasti, voihkien jalkojaan niimpä nuolen myös täyteliästa kivespussia, otan vielä nupin suuhuni pian saan tuntea lämpimän sperman suussani.

Löytyykö Hyvinkäältä isosti laukeaavaa, koolla ei väliä. Muutama vuosi sitten oli tapana käydä keran-pari erästä ukkomiestä tapaamassa helpotuksen merkeissä Kaveri vain muutti työn perässä pois suomesta ja sitä myöten jäi nämä asiat. Mutta mieli palaa edelleen tuohon haluun. Siksikin hotelleissa tulee aina saunoessa tarkistettua toisten varustuksa ja toivottua että tapaisi jonkun samanmielisin.

Täällä olis ukm tarpeisiisi. Mä haluaisin kans imee jotain pientä kullia vakituisesti, mut ei täällä salossa varmaan ole halukkaita! Imisin myös pientä kullia!! Löytyis salosta n 14cm jos kelpaa. Itse kans 42v ukm 03 pari kolme vuotta sitten kävin imettämässä kyrpääni saman ikäisellä gay miehellä. Tuntui mahtavalta kun isoa kyrpääni imettiin oikein kunnolla ja peppuani nuoltiin. Imijäni tykkäs imeä huomattavasti omaansa kookkaampaa kulliani loppuun asti ja aina nieli spermat.

Jostain syystä nuo sessiot hiipui kokonaan. Nyt olen alakanut kaipaamaan samaa taas. Liikun sillon tällöin 03 alueella. Jos hoikan nuoren miehen imu kiinnostaa.. Varttuneempaa miestä kaipaan seuraksi nuolisin pallit, välilihan myös puhtaan pepun,, lopuksi imisin spermat suuhuni. Saman voit tehdä minulle.

Mikä nautinto olla kaksin alastomana sekä touhuta yhdessä a Jotain kielletyn ja salaisuuden verhoamaa tässä kaikessa on mukana. Mutta se on tässä kiinnostavaa että niin monet miehet haluavat tapailla toisiaan pidemmällä aikavälillä jopa vuosia jne.

Eli tämä on luultua yleisempää ja joka puolella jota todistaa mm. Siksi on todennäköistä miehet toimivat näin ikään kuin uskaltaakseen hakea miehistä seuraa? Olen ajatellut kun näillä "mies-suhdemarkkinoilla" on vaikea löytää todella kiinnostavia tavallisia rehtejä kavereita jollaisesta olen haaveillut.

Mutta he kun nyt ovat turvallisesti "heteronimikkeen" alla siitä lienee vaikea poiketa, kenties? Seuraan tällä seksi osiolla kirjoituksia, ja nyt tätä "vanhaa aloitusta" mielenkiinnolla jos löytyisi kiinnostava rotevan pitkä mies jos kyrpäkin ihan kiva joka olisi mieluummin ns.

Ongelmana löytää mieluinen kumppani joka olisi suht saman ikäinen 55v, bi mies sopii, eikä pieni vatsa kumpu haittaa. Vuosia sitten tuntui pirun hyvältä kun tuntematon mies alkoi hyväillä kädellään peppuani, siitä käsi reisieni väliin hyväillen herkkää aluetta. Voi kun saisi kokea tuon uudelleen, tietysti alastomana mennä vielä pidemmälle. Eikä mikään 50 yms. Ei ole vaikeaa yli 50 tai 60 v.

Ja mitä muut ajattelevat, kuten edellä olevista kirjoittajista huomaa miesten keskiset asiat ja tekemiset on jo pitkään ellei aina myös kanavoitu yhteisen harrastuksen ja kiinnostusten pariin ja sen kautta toteuttaa myös fantasioitaan.

Mutta näitä runkku fantasioitsijoita riittää silti aina vaan, vaikka eletään jo avoimemmassa maailmassa monessa asiassa.

Jopa yhteiset matkat näissä merkeissä jne. Kaveruus voi olla paljon enemmän kuin pelkkää aktia mitä kullakin nyt onkin, vaan myös henkisempää yhteenkuuluvaisuutta ilmentäen. Plus 60 rehtiä tervettä miestä kahden keskeiseen hauskan pitoon. Olen jo eläkkeellä olevaa ukkomies. Vuosia sitten matkustelin ympäri suomea myyntihommissa ja asuin luonnollisesti paljon eri hotelleisssa. Siihen aikaan oli jotkut linjat ilmaisia, tai ainakin melkein.

Kerran Porissa sattui linjalle keskustelemaan ikäiseni ukkomies, joka halusi siirtyä ns. Ja siitä se alkoi. Esittelymme jälkeen molemmille selvisi, että kumpikaan ei ole ollut aikuisiässä miehen kanssa.

Poikasen kai jokainen kaverin kanssa runkkailee jne. Hän asui aika lähellä hotelliani Amado ja sanoin, että voisin varata yksityissaunan. Siellä oli yksi sellaisella pienellä porealtaalla varusstettu ja niin sovimme,että hän tulisi luokseni hotelliin. Mies oli reilusti ylipainoinen, kuten minä itsekin, mutta se ei haitannut.

Otimme tutustumisoluet ennen saunaan menoa. Sauna oli aika lähellä huonettani, joten kipaisimme vain pyyhkeet lantiolla saunan suojiin. Löylyssä emme vielä tehneet mitään, mutta suihkun jälkeen poreammeessa alkoi kulli seisomaan molemmilta ja vähän hieroskelimme siinä toisiamme ja lopulta en enää malttanut odotella, vaan ehdotin, että mennää takaisin huoneeseeni.

Siinä parisängyllä sain ottaa aikuisen miehen kullin eka kertaa suuhuni ja imeä lutkuttaa siitä joka ainoan tipan pois.

Hän teki myös minulle saman homman ja lopulta keksimme selityksen hänen vaimolleen, että oltiin vanhoja tuttuja armeijan ajoilta ja sattumalta tavattiin uudestaan asiakkaani luona.

Matkoillani Porissa minulla oli sen jälkeen aina vieraspaikka ja imuhetki heidän luonaan. Lopulta hänen vaimonsa sairaanhoitaja sai meidät kiinni yhteisistä leikeistä, mutta rähinän sijaan hän halusi olla mukana katsomassa meitä. Ensin vähän aristelin, mutta sitte annoin mennä ja pääsin jopa pukille itsekin.

Näiden tapahtumien jälkeen minulla on ollut onni matkassa ja olen saanut kohdata monta hienoa ystävää sänkypuuhien merkeissä. Sillä lailla, kuulosti aivan uskottavalta jutulta. Saman kaltaisia seikailuja itselläkin ei tosin Porissa.

Olen 60v mies Liedosta. Haluaisin sekä pitää miestä hyvänä ja että mies pitäsi minua hyvänä. Haluaako kukaan Kotka-Kouvola alueella imettää munaa? Transut ja lihavat okei myös pienet Sain opiskelija asunnon solusta. Sellainen kolme huonetta ja keittiö. Minä oli savosta ja kaksi muuta stipendiaatteja keskisestä Afrikasta.

Jonkin epämääräisen ainekunnan illan vieton jälkeen päädyin asunnolla imemään pojat kuiviksi. Se oli normaali ilta toimi säännöllisesti. Tyttöystäväni pääsi töihin pieneen mamujen perustamaan yritykseen.

Sillä on oma työpiste siellä. Se tekee aamupäivän töitä ja iltapäivän imee niiden miesten munia. Sen kuuluu imeä aina kun ne haluavat ja niellä kaikki. Aina kun mä haen sen töistä ne miehet katselee ikkunasta kun me suudellaan pihassa. Miten täytyykään olla ihmisen päästään kipeä, kun näitä juttuja lukee ja kommentoi,vaikka tulee paha mieli, eikä nåmå miestenväliset kiinnosta? Olen jo pikään etsinyt imettävää vanhempaa miestä espoon suunnalta mutta ei vaan löydy.

Vakio juttu olisi paras. Tukeva karvainen mies on minun mieleeeni. Vaki kaveri 67v ukm Tampereelta. Täällä ollaan Kajaanin mies, saat imuttaa kaiken mitä tulee. Täällä olis 28v varattumies, otan mielelläni vastaan suihinottoa ja lupaan nuolla naiselle parhaat orgasmit ikinä! Espoo keskuksen alueella huutelen ;. Hienoo toimintaa, itsellä olis kans kiinnostusta imettää miehellä kaluani.

Mä olen 48v ihan komee um Espoosta, kiinnostais vakkarijuttu toisen ukkomiehen kanssa. Voisin imeä ja antaa peppuakin Eli haen vanhempaa luotettavaa miestä OULUsta. Etsi Toggle navigation Valikko. Olin jo pitkään halunnut päästä imemään miestä. Olen itse 22v kundi, asun 19v tytön kanssa. Hän ei tiedä minusta tätä puolta. Viime viikon perjantaina puolen päivän jälkeen rohkaisin mieleni ja menin ekaa kertaa keltsuun. Paikka oli hämärä ja erikoinen.

Miehiä siellä oli reilut 10 kpl. Jäin lukemaan hesaria ns. Suurin osa miehistä onnettoman näköisiä ja olisia. Kerroin miksi olin tullut ja mitä halusin. Hän sanoi että voisi antaa minun imeä kumilla. Hän käski minun mennä alakerran koppiin missä reikä katselukoppiin, hän meni käymään pesulla ja tuli hetken päästä koppiin katselemaan leffoja. Oli makeeta katsoa kun hän riisui pukunsa pois.

Hetken päästä hän alkoi gtyöntää sitä kohti aukkoa jossa odotin suu auki tuota valtavaa elintä. Lopuksi hän laski ison spemamäärän syvälle nieluuni.

Tämä oli minun eka kokemus miehen kanssa, eikä varmasti jä viimeiseksi. Seurustelee tietämättään homoseksuaalin spermahuoran kanssa.. Mistä tiedät ettei kaverilla ollut tauteja. Naisesi kun kuulisi retkestäsi niin tuskin enää antaisi sinulle. Käyn itsekin sillointällöin tuolla imemässä ja imettämässä. Olen naimisissa,vaimoni tietää että olen bi,ja hyväksyy seikkailuni. Olemme kerran käyneet tuolla kahdestaankin,ja pääsimme molemmat imemään. Olen itse bi-tyttö ja seurustelen miehen kanssa, mutta tuo kuulostaa niin vastuuntunnottomalta touhulta että sääli sun naista!

Toivottavasti et itse saanut tautia ja vie sitä tuliaisina kotiin! No, eiköhän tuo jossakin vaiheessa paljastu jos niin on Oliko se tumma naimisissa oleva nelikymppinen mies tosi skrode ja oliko sillä tummansininen pikkutakki päällä?

Olen itse saanut kerran maistaa sen kalua pari kertaa tosi paksu ja iso terska, ihana!!? Olen 22v bi-kundi, naiselle varattu.. Menen huomenna ke Sinä varattu ja luotettava terve mies, tule mukaan seurakseni.. Nähdään huomenna klo Irtosuhteilevat kaappihomot ovat yksi pahimmista HIV: Kun suomalaisista HIV on keskimäärin alle joka tuhannennella, niin noissa piireissä se voi olla joka kahdennellakymmenennellä.

..

Aikuisen mies kalu sain nuorta kalua gay

Aikuisen mies kalu sain nuorta kalua gay

Rauha, rauha, hoin itselleni, ei tämä tarkoita sitä, mitä toivot. Jäykkä kaluni hieroutui pakahtumaisillaan hänen pakaroidensa välissä. En ollut harrastanut sellaista sitten poikavuosien, joten mikäs siinä sinänsä. Katseli muutaman minuutin heteropornoa, jonka jälkeen riisui takkinsa ja housunsa. Minä olin alasti ja Jaakko oli pukeutunut mustaan, pitkään hameeseen. Istuuduin sängyn reunalle, ja tuo suloinen pakkaus kiipesi syliini. Mies imee parhaiten kun tietää miten se parasta tekee. Sen jälkeen meno olikin melkoisen hurjaa koko viikonlopun. Ja kun hän vielä pyöritti ja nosteli lantiotaan, en voinut kuin voihkia tuskissani: Voi kuinka se tuntuukaan ihanalta. Joulupäivän iltana vieraat siirtyivät Mikon vanhempien huollettaviksi. Hänen silmänsä paloivat tuskasta tai nautinnosta ja keskivartalo kouristeli välillä voimakkaasti.