Seuraa parille homoseksuaaliseen iso kaunis mies

seuraa parille homoseksuaaliseen iso kaunis mies

Muslimimaiden lainsäädäntö tuomitsee homoseksuaalisuuden, sillä valtion laki pohjautuu islamin lakiin Shariaan. Osa miehistä päätyy miessuhteeseen myös siksi, että islam kieltää esiaviollisen seksin. Koraani tuomitsee homoseksuaalisuuden syntinä. Maailman sunnimuslimien ylimmän opillisen auktoriteetin, Kairo al-Azhar -instituutin moskeijan imaami sheikki Eid Abdel Hamid vastustaa jyrkästi homoseksuaalisuutta.

Homous tuomitaan islamin lisäksi myös kristinuskon ja juutalaisuuden pyhissä kirjoissa", hän sano0. Lähi-idän maista Iranissa, Saudi-Ara­bias­sa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa ja Jemenissä äärimmäinen rangaistus homoseksuaalisuudesta on kuolema.

Libanonissa ja Syyriassa rangaistuksena on minimissään vuoden vankeusrangaistus, muualla kuten Omanissa ja Egyptissä vankeustuomiot vaihtelevat kolmesta seitsemään vuoteen.

Erityisesti Egyptissä on jälleen noussut yleiseen keskusteluun poliisiasemilla ja vankiloissa tapahtuva kidutus, joka usein sisältää seksuaalisen häpäisyn muotoja. Mutta minkä minä sille voin, että rakastan miehiä enkä naisia? Hän elää itsenäistä elämää tilavassa kattohuoneistossaan Kairon keskustassa. Taiteilijana ja teollisena suunnittelijana työskentelevä Kareem matkustaa paljon ja hänen kaveripiirinsä on kansainvälinen. Varakkaaseen ja suhteellisen vapaamieliseen kristittyyn sukuun syntynyt Kareem tietää elävänsä etuoikeutettua elämää.

Raha vaientaa myös alakerran turvallisuusmiehet ja talonmiehen. Valtaosa asiakkaista on heteroja", hän suostuu selventämään. Kareem ei ole varma, kuinka tietoisia hänen vanhempansa ovat hänen seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan. Luultavasti minun pitäisikin tehdä niin. Kulissiavioliitot ovat yläluokan homopiireissä yleisiä.

Homma toimii, sillä monet egyptiläiset naiset eivät välitä seksistä - he ovat tyytyväisiä kun saavat komean miehen, kauniin kodin ja oman luottokortin", Kareem täräyttää.

Kirjanpitäjänä miestenvaateliikkeessä työskentelevän Tarekin arki on kaukana Kareemin huolettomasta hedonismista. Syntiäni tosin lieventää se, että olen aina aktiivinen osapuoli.

Tarek, kuten valtaosa arabimaissa elävistä, määrittelee homoseksuaaliksi ainoastaan seksiaktin antavan eli passiivisen osapuolen. Miehen kunnia ei vähene, jos aktin partnerina on naisen sijaan toinen mies. Monen muun arabimaan tapaan homoseksuaalisuus on Egyptissä tabu. Sen yleisyys on myös julkinen salaisuus. Kuitenkin kaikki tietävät miesten välisen seksin olevan yleistä etenkin nuorison keskuudessa ja armeijassa.

Miesten välinen seksi on myös iso bisnes etenkin Luxorissa ja Assuanissa. Rukoilen Jumalaa joka päivä, että hän lähettäisi minulle rahaa ja vaimon. Tarek sanoo harrastavansa seksiä miesten kanssa vain olosuhteiden pakosta.

Seuraa hän etsii lähinnä internetin keskustelupalstoilta. Netin lisäksi Tarek kertoo tapaavansa potentiaalisia seksikumppaneita keskustan puistossa Tahrir-aukion lähellä tai Ramses-rautatieaseman miesten vessassa. Netissä sovittuihin tapaamisiin Tarek lähtee hiukan pelokkaalla mielellä.

Viime vuoden lopulla kaverini sopi tapaamisen chattiseuralaisensa kanssa, joka osoittautuikin poliisiksi. Kaverini on nyt vankilassa", Tarek kertoo. Egyptin kaikkien aikojen kuuluisin homouteen liittyvä uutinen on keväältä Oma epävarmuus kun osittain johtuu siitä, että tyytymättömyys kehooni voi johtua myös syömishäiriötaustastani. Olen hukassa, enkä tiedä kenelle puhua. Kysymys ahdistaa joka päivä, mutta en tiedä mistä apua Lue vastaus.

Hei Olen vuotias muunsukupuolinen Lahdesta ja minulla on sellainen olo kuin olisin hyvin yksin tämän asian kanssa. Olen tullut ulos kaapista äidilleni, siskolleni ja entiselle opettajalleni. Loppu suvulle ei missään nimessä saa kertoa, koska he oletettavasti tekevät perheestäni pahempia mustia lampaita kuin jo olemme. En kuitenkaan tunne että voin puhua näistä asioista kotonakaan. Tuntuu kuin kiusaisin äitiä aina kun puhun näistä asioista, enkä kehtaa vaatia että hän ei kutsuisi minua mimmiksi, tytöksi etc.

Yritin olla kovana asiasta aluksi, mutta hermostutin äitini sillä, niin luovutin. Nyt se kaduttaa, koska se häiritsee. Siskolleni sanoin vain etten ole tyttö enkä poika, koska äidin mukaan hänkään ei ymmärrä. Tähän vielä se, että tahtoisin eroon rinnoistani, mutta en uskalla tehdä päätöksiä äidin ja suomen lain säädännön takia. Bindaus ei tunnu enää oikein auttavan asiaa Anteeksi että tämä on niin jaaritteleva viesti, mutta lopullinen kysymys on kait se, että pitäisikö minun yrittää puhua tästä lisää vai ei?

Olen tässä viimeisen vuoden ajan miettinyt aika aktiivisesti omaa sukupuoltani ja seksuaalisuuttani ja varmaan aiemminkin olen asiaa jotenkin ajatellut, mutta noin vuosi sitten asia iski häiritsemään voimakkaasti.

Jos jommassa kummassa on jotain normaalista poikkeavaa, niin olen kyllä vielä todella syvällä kaapissani. Ylipainoni takia minun on muutenkin vaikea hyväksyä kehoani, mutta en tiedä onko tässä myös se ongelma, etten pidä naisellisista muodoistani.

Minulla ei ole kokemusta millään tavalla seksistä, enkä muutenkaan ole seurustellut ikinä. Katson nykyään usein lesbopornoa. Mutta välillä on myös aikoja, jolloin katson miehen ja naisen välistä seksiä ja välillä jopa miesten välinen seksi on kiihottanut. Huomasin tässä lähiaikoina, että olen katsonut muutamankin naisen muotoja oikeassa elämässä ja ajatellut esim.

En käsitä ajatuksiani naisia kohtaan ja minua kuvottaa ajatella mahdollisuutta, että haluaisin naisen kanssa tehdä jotain, vaikka toisaalta en tiedä onko se se, mitä haluan. En osaa kuvitella "ottavani suihin" kummaltakaan sukupuolelta, tai no osaan ehkä kuvitella, mutta en tiedä houkuttaako se sinällään. Toki tajuan, ettei kaikkia kiinnosta suuseksi. Mutta toisaalta minulla itselläni ei olisi mitään ongelmaa, jos joku antaisi suuseksiä minulle.

Joskus olen ehkä ajatuksissani laittanut itseni miehen asemaan, enkä tiedä haluaisinko oikeasti olla jollain tapaa miehen roolissa vai onko se se miehen kroppa, joka kiihottaa kuitenkin. Minulla ei sinällään ole mitään ongelmaa alapääni kanssa, vaikka joskus olenkin leikitellyt ajatuksella, että entä jos siinä tilalla olisikin penis. Joskus kun olen katsonut miehiä hieman "sillä silmällä" niin olen alkanut ajatella, että ajattelenko kyseisen miehen oikeasti hyvännäköiseksi vai ihailenko vain kyseisen miehen tyyliä ja haluaisinko olla samanlainen.

En ole kovin naisellinen ja periaatteessa haluaisin pukeutua miehellisemmin. Minulla riittäisi monelta muultakin kantilta kertoa tästä aiheesta mutta päätin kertoa tällä kertaa hieman erikoisempaa kautta asioita. Minua häiritsee minun ajatukseni, enkä tiedä mikä olisi se oikea "minä". Olen kuitenkin tullut enemmän ja enemmän siihen ajatukseen, että jollain tapaa haluaisin olla miehisempi, mutta miten pitkälle haluaisin viedä sen niin en tiedä.

En oikein pääse "testaamaankaan" mikä tuntuu hyvälle, koska olen niin syvällä "kaapissa" enkä pysty edes kuvittelemaan, että kertoisin jollekin läheiselle ajatuksistani. Minua hämmentää ajatukset sukupuoliakin kohtaan, että tavallaan, mitkäköhän on niitä oikeita mieltymyksiä Oon 15 vuotias tyttö. Tai ainakin aikaisemmin olen pitänyt itseäni tyttönä.

Nyt vuoden aikana musta on tuntunut mun kroppa lähinnä vastenmieliseltä. Välillä oon ihan tyytyväinen, mut välillä haluisin vaan mun rinnat pois. Tykkään välillä pukeutua maskuliinisemmin ja meikkaan mun kasvot maskuliinisemmaksi. Ja oon ilonen silleen. Mut välillä taas tunnen oloni tyttömäisemmäksi ja käytän "tyttöjen" vaatteita. Olen lukenut "genderfluid" ihmisistä nyt paljon ja samaistun oikeastaan siihen kuvaukseen. Välillä oon poika ja välillä tyttö ja välillä en kumpikaan. Mutta aikaisemmin musta ei tuntunut tältä, joten en tiedä onko tää vaan ihimenevä vaihe vai enkö mä oikeasti ole tyttö.

Ahdistaa kun en osaa sanoa mitä sukupuolta edustan ja en tunne ketään ihmistä, joka ymmärtäisi tän, koska kaikki tietävät selvästi niiden sukupuolen mun lähipiirissä. Miten opin tajuamaan ihteäni? Tai miten opin olemaan vihaamatta mun vartaloa? Olen aina ollut ujo tyttöjen seurassa, vaikka olen itsekin tyttö. Pojat kyllä pitävät minusta, mutten heistä ole oikeasti erityisemmin kiinnostunut. En ikinä ole oikeastaan kikattanut heidän seurassaan, mikä tekee vaikutuksen monesti.

Ja se on välillä ahdistavaa. Olen aina ollut kiinnostunut tytöistä, koska ne ovat aina olleet söpöjä. Pojille pitäisi tehdä selväksi, että he eivät minua erityisesti kiinnosta, koska en halua olla "femme fatale", vaan pelkkä femme, jos sitäkään.

Tarvitsen apua ja voimia, että pääsen pimeästä ja ahdistavasta kaapista valoisaan huoneeseen. Moi olen 45v perheellinen mies. Olen aina nuoresta asti tykännyt pukeutua salaa naisten vaatteisiin.

Se on tuottanut suurta nautintoa ja kiihottanutkin. Kuitenkin olen halunnut pitää kaiken salassa ja kapissa. Vaimoni on kyllä joskus epäillyt minua, kun on huomannut, kun vaatteisiin on koskettu.

Olen aina myös fantasioinut miestenvälisestä erotiikasta ja se tunne on kasvanut vuosi vuodelta. Muutamia btm-kokemuksia on ja olen nauttinut niistä. Nyt on ajatus Toppina olemisestakin tuntunut hyväksyttävältä. Vaikeaa on tehdä salaa, jotenkin pettää koko perhettä ja se vaivaa minua ja psyykettä. Seksi vaimon kanssa ei ole koskaan sujunut oikein hyvin. Olen liian herkkä ja hellä hänelle. En tiedä mitä teen? Tuntuu että elämä menee hukkaan ym.

Meillä on kaksi lasta, joista toinen jo aikuinen ja toinenkin melkein. Olen teini-iästä asti tiennyt olevani homo, mutta jotenkin vain elämä lähti menemään näin. Vaimoni on tiennyt seksuaalisesta suuntautumisestani alusta asti. Välillä on ollut vaikeita aikoja ja ero on ollut lähellä, mutta vasta nyt olemme oikeasti eroamassa.

Vuosikaudet halusin vain seksiä miesten kanssa eikä varsinaisia syvempiä ihastumisia ollut kuin pari kappaletta. Tänä keväänä minulle tapahtui kuitenkin totaalinen rakastuminen toiseen mieheen. Aloin huomata kiinnostuvani 25 vuotta nuoremmasta melko uudesta työkaveristani vähitellen.

Lopulta tämä johti siihen, että ajattelin vain häntä päivin öin. En ollut ikinä aiemmin tavannut miestä, joka miellyttäisi minua niin täydellisesti joka suhteessa. Olin melko varma siitä, että hänellä ei ole parisuhdetta ja ajattelin, että on mahdollisuuksien rajoissa, että hänkin olisi kiinnostunut miehistä.

Lopulta tulin siihen tulokseen, että minun on pakko kertoa asiasta hänelle, koska muuten en ikinä pääse siitä yli. Eräänä iltapäivänä töistä lähdettyä onnistuin tarjoamaan hänelle kyydin ja kerroin autossa, että pidän hänestä joka suhteessa. Hän otti sen juuri niin hyvin kuin ajattelinkin, koska hän on niin hieno ihminen.

Valitettavasti hän ei kuitenkaan tuntenut minua kohtaan samoin, vaikka antoi ymmärtää, että hänellä on ollut homoseksuaalisia kokemuksia. Luulin, että asian selvittäminen auttaisi minua eteenpäin, mutta tuskasta tulikin aivan sietämätöntä. Minuun iski epätoivo siitä, että en enää koskaan voi tuntea mitään näin voimakasta ketään kohtaan ja että tämä oli viimeinen tilaisuuteni kokea syvällinen rakkaussuhde miehen kanssa. Kerroin rakastumisesta vaimolleni ja sen tuloksena päätimme erota, koska tämä oli hänellekin liikaa.

Tapahtumasta on nyt n. Nyt on uskoni kuitenkin lopullisesti alkanut hiipua, mutta rakastumisen tunne ei hellitä. On vaikeata nähdä häntä päivittäin, mutta vielä vaikeampia ovat viikonloput, kun tiedän, että en näe häntä. Olen nyt laittanut eri paikkoihin kontakti-ilmoituksia, joissa haen miestä tositarkoituksella, mutta en ole kovin toiveikas. Halusin vain kertoa tämän tarinan, vaikka eihän tähän auta kuin aika tai se, että työkaverini mahdollisesti on lähdössä muualle, jolloin en enää häntä näkisi.

Sekin ajatus tosin tuntuu pahalta, vaikka pidemmän päälle se ehkä olisi paras ratkaisu. Olen jotenkin pohjattoman surullinen siitä, että haluaisin saada rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta en jaksa uskoa siihen, että se koskaan toteutuisi.

Tuntuu siltä, että tämä oli viimeinen mahdollisuus eikä minulla ole enää oikein mitään motivaatiota elämään. Samassa yhteydessä tulin myös kaapista ulos melko monille ja ajoittain tuntuu siltä, että en mitenkään selviä tästä täydellisestä elämän ja tunteiden myllerryksestä.

Olen kolmen lapsen äiti. Heidän isänsä kanssa olin kaksikymmentä vuotta yhdessä. Vuosi sitten uskaltauduin tulemaan kaapista eräälle silloiselle kaverilleni: Eihän se hyvin mennyt, en jaksa mennä yksityiskohtiin, enkä itseasiassa niitä tiedäkään, mutta kuten sanottua, hän on nyt entinen kaverini. Meni yli puoli vuotta, kun uskaltauduin vihdoin sanomaan saman aviomiehelleni.

Hän kiitti luottamuksesta, sanoi olevansa aina mun tukenani, mitä ikinä tekisinkään, mutta että koska ei itse ole homo, ei koe voivansa jatkaa yhteiseloa minun kanssani.

Minulla ei ole enää parasta kaveria, mulla ei ole enää aviomiestä, jolle itkeä huoliani. Niille yhden käden sormilla laskettaville kavereilleni en uskalla avautua. Kaksi edellistä kertaa olivat niin tuhoisia. En tiedä kuinka selviäisin, jos menettäisin heidätkin.

Sukulaiset eivät tiedä, he eivät taida ymmärtää miksi erosimme. Tuntuu että kaikki pitävät minua syyllisenä. Tunnen itseni erittäin huonoksi ihmiseksi. Nyt olen sitten tilanteessa, jossa tavallaan olen ulkona, tavallaan en, koska en ole kertonut kaikille. En myöskään oikein tiedä mitä mä haluan. Binderiä olen kokeillut, en pidä siitä kuinka kuuma se on. Huomaan etten oikein enää jaksa huolehtia itsestäni.

En usko rehellisesti voivani koskaan saada ihmissuhdetta, joka perustuisi totuudelle. Minut on hylätty kahdesti sen takia mitä olen. En jaksa uskoa, ettei niin tapahtuisi vastakin. Rehellisesti, ellei minulla olisi lapsia, harkitsisin päivieni päättämistä. En vain oikein näe mitään mieltä tässä, olen lähinnä vaivaksi muille, ja paheksunnan kohde, jätinhän mieheni "ilman mitään syytä".

En osaa kuvitella tulevaisuuttani. En oikein näe edes viikkoa eteenpäin. En käsitä mitä mun pitäisi tehdä. Olen 19 ja koen olevani transsukupuolinen. Olen hautonut asiaa lähes 5 vuotta, mutta vasta reilun vuoden olen ollut varma asiasta. En ole kuitenkaan koskaan kertonut asiasta kenellekään.

Tavallaan olen tiennyt jollain tasolla siitä lähtien, mutta silloin ajattelin vain, etten pidä kehostani koska olen lihava olin kuitenkin reilusti alle 40kg. Myöhemmin aloin "leikitellä" ajatuksella, että olisinkin oikeasti poika enkä tyttö, mutten moneen vuoteen kuitenkaan tehnyt asialle mitään.

Nyt kuitenkin jostain syystä päädyin siihen, etten enää voi "valehdella" itselleni. En ollut aiemmin kokenut transsukupuolisuuden "oireita" kovin vahvasti, joten siksikin olin helposti epäillyt itseäni.

Nyt kuitenkin olen havahtunut siihen, miten "väärältä" kaikki tuntuu. En esimerkiksi ollut kokenut varsinaista dysforiaa ennen kuin vasta viime kuukausina, mutta nyt ahdistun todella helposti pienistäkin asioista.

Tunnen olevani tällä hetkellä hukassa. Olen tullut liian pitkälle mennäkseni takaisin, mutta tuntuu siltä, etten voi jäädä tähänkään tai teen jotain peruuttamatonta. Pelkkä ajatus siitä, että kertoisin perheelleni saattaa aiheuttaa ahdistuskohtauksen, eikä minulla ole muita kenelle voisin harkita kertovani.

Tunnen olevani asian kanssa todella yksin enkä tiedä mitä tehdä. Ei nyt varsinaisesti liity seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sain alkuvuodesta kondylooma diagnoosin. Nuori mies, jota silloin tapailin, pisti poikki lähes saman tien. Sanoi kyllä, ettei tauti ollut syynä ja että oli kiitollinen, että olin rehellinen, kun kerroin mutta yhtäkkinen suhteen päätös pisti mietityttämään.

Nyt kun olen tavannut uuden ihanan miehen en uskalla heittäytyä juttuun ennen kuin olen saanut kerrottua diagnoosistani. En voisi kuvitellakaan meneväni hänen kanssaan sänkyyn kertomatta mutta pelottaa, tulenko taas torjutuksi, vaikka tähän asti lämpimät tunteet ovat olleet molemminpuolisia. Jos tulen nytkin torjutuksi, uskallanko enää lähteä mihinkään juttuun mukaan?

Elänkö loppuelämäni yksin koska kukaan ei halua tautista Lapsuudessani halusin leikkiä tyttöjen kanssa mieluiten, olin vilkas poika mutta tyttöjen maailma kiehtoi! Poikien kanssa, ainakin naapurinpojan kanssa leikkiessäni halusin hänen kanssaan olla tyttö, suutelimme ja leikimme kotia, jossa olin aina tyttö!

Minulle jäi varjo, joka on seurannut minua tänne saakka! Olen elänyt elämääni heterona, johtuen ajasta jossa elin, pohjanmaan ahtaassa yhteisössä ei ollut tilaa poikkeaville, menin naimisiin, joka johti eroon ei tästä syystä mutta toinen kerta jo onnistui, perhe on mielestäni voinut hyvin.

Jotain on puuttunut, olkapääni takana on ollut hän, joka on kuiskannut useasti voimakkaastikin, kun on eteeni tullut upea poika, myöhemmin mies. Se on johtanut unelmiin olla jälleen tyttö miehen kainalossa. Ei se ole toteutunut, mutta en tiedä mitä tehdä. En haluaisi rikkoa perhettä mutta tunnen, jotain suurta on kokematta!!! Taitaa olla toivotonta enää tehdä asialle mitään! En olisi uskonut, että saisin kirjoitettuani teille, olen helpottunut!

Haluaisin kuitenkin olla poika. Minulla on lyhyet hiukset, käytän meikkiä, mutta vain saadakseni kasvoni näyttämään maskuliinisemmilta, ja käytän poikamaisia vaatteita. Mielestäni miehen lihaksikkaampi keho on kaunis, ja haluan sellaisen itsellenikin. Olen aina ajatellut olevani biseksuaali, mutta ajattelen olevani kiinnostunut miehistä vain siinä tapauksessa, että itsekin olisin mies.

Mikä sellaisen seksuaalisuuden virallinen nimi on? Vihaan tätä kehoa niin paljon, että se on aiheuttanut masentuneisuutta, itsetuhoisuutta ja viikon olon suljetulla osastolla.

En kuitenkaan uskalla puhua asiasta vanhemmilleni, johtuen kai siitä, etten muutenkaan hirveästi ajatuksistani heille puhu. Haluaisin todella paljon olla poika!

Rakastan sitä, jos joku sanoo että näytän ihan pojalta. Mutta sitten taas jos joku muistuttaa minua siitä että olen vangittu tytön kehoon, alkaa ahdistaa. Kiitos jos osaatte auttaa!

Hei, Olen 17—vuotias homo. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, miten alaikäisenä pystyisin tapaamaan homoja tarkoituksessa, että jossain vaiheessa voisimme alkaa seurustella.

En siis kysy, mistä löydän seksiseuraa näitä viestejä on aivan liikaa keskustelupalstoilla vaan miten nuoret homot voivat löytää seurustelukumppanin. Olen miettinyt pääni puhki sitä, missä voi tavata näitä henkilöitä.

Yhteiskunnallinen olettamus on se, että jokainen on hetero, ellei hän toisin kerro, joten jokaisen hyvännäköisen ja mukavalta vaikuttavan miehen kanssa ei voi tai voisi, mutta en viitsi mennä jutustelemaan. Mietin ylipäätään, onko samankaltaisia "ongelmia" yleisesti nuorissa homoissa vai olenko jossain kuplassa, missä en huomaa nuorten homojen parisuhteita? Olenko tämän ajatuksen kanssa aivan metsässä? Kontekstina lisättäköön se, että olen tullut kaapista vanhemmilleni ja parhaimmille ystävilleni.

Mahdollinen "julkinen ulostulo" esim postaus facebookiin on minulle yhdentekevää enkä pidä sitä tärkeänä — mahdollisesti parisuhteen myötä tälläinenkin voisi tapahtua Koen, että itse olen transgender naisesta agenderiin. Olen puhunut mun terapeutilleni sukupuolenkorjausleikkauksesta ja kaikesta siitä ja sinänsä mä oon matkalla kohti sitä ihmistä, joka mun kuuluukin olla. Tavallaan kaikki ulkopuoliset asiat on hoidossa, mutta psyykkinen ja sosiaalinen puoli on ihan paskana. Tuntuu siltä, että mua ei koskaan tulla pitämään normaalina ihmisenä.

Transgenderin leima tulee aina leijumaan mun yllä, ja vaikka tiedän että meitä on monta, niin silti omassa elämässä ja tuttavapiirissä olen yksi ainoista queer ihmisistä. Olen kaiken aikaa masentunut, yksinäinen ja pelokas, ja kaikki kohtelee mua kuin jotain avaruusoliota. Kuinka tuntea itsensä normaaliksi yhteiskunnassa ja kuinka käsitellä sitä, miten muut minua kohtelee trans ihmisenä? Mistä kaikkialta voin löytää tukea, ja mitä mun pitää tehdä itteni kanssa, että selviän hengissä tästä elämästä?

Koko suku on homofobinen, joten minullekin opetettiin jo ihan pienenä, että kaikki muu paitsi heterona oleminen on väärin. Onneksi sain tietää asioista lisää ja hyväksyin seksuaalivähemmistöt yläasteella. Vuosi sitten tajusin jotenkin olevani bi. Se tuntui oikealta ja hyväksyin seksuaalisuuteni, mutta en ole uskaltanut tulla kenellekään ulos kaapista, koska pelkään muiden reaktioita, vaikka tiedänkin että ystäväni hyväksyisivät minut. Mutta nyt olen alkanut miettiä seksuaalisuuttani.

Minulla ei ole mitään kokemusta, joten voinko vielä määritellä itseäni miksikään? Sen lisäksi, olen pohtinut paljon ihastuksiani ja mieltymyksiäni. Minulla on ollut pari ihastusta ja ne kaikki ovat olleet poikia kohtaan. Haluaisin olla pojan kanssa joskus suhteessa. Mutta seksi poikien kanssa ei tunnu kiinnostavan samalla tavalla kuin tyttöjen kanssa.

Muistan, kuinka jo ensimmäisissä seksuaalisissa fantasioissani pidin paljon enemmän kahden naisen välisestä seksistä kuin miehen ja naisen. Se on aina tuntunut huomattavasti kiihottavammalta. Olen katsonut myös pornoa, ja lesboporno on huomattavasti parempaa kuin heteroporno. En ole varma olenko hetero vai bi.

Pitääkö minun odottaa, että saan jotain kokemusta ja miettiä sitten mikä tuntuu oikealta? Tämä asia on ahdistanut minua jo pitkään, varsinkin kun asuu vanhempien luona ja tietää että jos olen bi ja he saavat joskus tietää, he varmaan heittävät minut ulos eivätkä varmaan halua nähdä minua enää ikinä. Mä olen miettinyt jonkun aikaa jo, kuka mä olen. Mähän synnyin ikävä kyllä pojaksi, ja nyt omassa päässä on pikkuhiljaa alkanut asiat selviään.

Mutta en ole uskaltanut kertoa kenellekään tuntemuksistani. Uskon että kaikki ottaisi tosi hyvin ja tällee, mutta en vaan uskalla. En tiedä kenelle uskaltaisin kertoa ensimmäisenä, koska mua pelottaa super paljon, että jos ne hylkääki mut.. En tiedä mitään, mua ahdistaa mennä koulussa liikuntatunnille, vessaan ja kaikkialle mihin pitää mennä tiettyyn sukupuolelle suunnattuun paikkaan.

Pidän itseäni tyttönä enemmän kuin poikana, mutta en uskalla mennä esim. Olen aika yksin tämän asian kanssa, en ole kertonut kellekään ja tämä on eka kerta, kun kirjotankaan mihinkään, toivon saavani jonkinlaista apua ja mielenrauhaa: Ensinnäkin kerron pientä kontekstia. Olen aina puolustanut vähemmistöjä, varsinkin seksuaalisuus- ja sukupuoliasioissa. Kun menin yläkouluun, minusta ja yhdestä luokkatoveristani tyttö tuli parhaat kaverit.

Aluksi minulle tuli pieniä 'hupsuja' ajatuksia, kuten 'Mitä jos nyt ottaisin hänen kädestä kiinni? Pikkuhiljaa huomasin, että ajatuksista tuli haluja. Tunteista tuli suurempia, vaikuttavimpia ja riskeeraavia. Ne kasvoivat ja laajenivat ja aina kun katsoin häntä, minulle tuli miellyttävä, mutta samalla kahlittu olo.

Kerran en kestänyt enempään ja kerroin yhdelle kaverilleni. Olo helpottui, mutta noin viikon jälkeen tunteet palasivat ja pahentuivat entistä enemmän. Aloin tosissani unelmoida suhteesta tämän ystävän kanssa ja kosketuksen vastustaminen oli mahdotonta.

Lopulta kerroin ihastuksen kohteelle. Ajat olivat olleet hankalia, joten aloin jopa itkemään, mutta hän otti asian rauhassa vastaan. Me olemme vieläkin ystäviä, mutta valitettavasti enempää meistä ei voi koskaan tulla. Hänelle kertomisen jälkeen ei ole ollut niin paljon ongelmia tämän kanssa, mutta jos ajattelen sitä, alan taas tärisemään ja tuntemaan lämpöä sisällä. Olen nyt hyväksynyt itseni lesbona.

Kaverini tietävät ja olen facebookissa pistänyt tietoihini olevani kiinnostunut naisista, mutta perheeni ei tiedä. Kuitenkin tiedän, että he hyväksyvät minut ja olen päättänyt, että esittelen heille tyttöystäväni normaalisti, kun sellaisen saan. Ei tarvitse käskeä heitä istumaan ja selittää että tykkään tytöistä. Mutta aina välillä epäröin seksuaalisuuttani. Joskus mietin, että olinko väärässä ja että olen hetero, vai olenko ehkä bi, vai mahdollisesti aseksuaali.

Minua saa epäröimään joskus se, että ajattelen joidenkin miesten olevan söpöjä tai komeita jne. Aseksuaalia olen miettinyt, koska minua ei seksi kiinnosta ollenkaan. Se on hyvin mahdollista, että se on vain ikäni takia, mutta silti epäröin. Kiihotun kyllä 'melko useinkin' mutta itse seksi ei kiinnosta, ei miesten eikä naisten kanssa.

Olen melko varma olevani lesbo, mutta eihän ne ongelmat siihen lopu, ei ne koskaan. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni kauhistellut sitä, että olen yksin ystävänpäivänä. Haluaisin suhteeseen suuresti, mutta silti tunnen olevani liian nuori siihen. Mutta no, jos siihen haluan ja osaan pitää huolta itsestäni, kai minä ihan hyvin pystyisin, mutta en tiedä miten löytäisin ketään. Uskoakseni olen liian nuori nettideittailuun ja varsinkin baariin menemiseen. Olen miettinyt, että voisin mennä Setan nuorten sateenkaarikahvilaan, mutta ajat eivät sovi minulle.

Toivottavasti voisitte auttaa minua jossain. Viestistä tuli aika pitkä No enempää en osaa sanoa. Olen 14v tyttö ja en tiedä kuka olen tai mikä olen. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, kuka olen, ja joskus tuntuu, että olen transsukupuolinen.

Haluaisin kovasti olla poika koska miesten lihaksikas vartalo on niin kaunis ja haluaisin semmoisen itsekin, haluaisin kesäisinkin olla ilman paitaa niin kuin pojat.

Pidän myös jotenkuten naisen vartalostani, mutta se ei tunnu oikealta. Enkä uskalla puhua tästä kenellekään, koska kerroin parhaalle kaverilleni olevani tälläinen kuin olen ja hän lopetti kaveruutemme siihen.

Pelkään sitä mitä muut ajattelevat. Pidän pojista ja yhdestä meidän koulun pojasta, mutta en halua menettää mahdollisuuttani olla hänen kanssaan yhdessä. Koska haluaisin olla niin kovasti poika, että itken joskus öisin ja joskus vihaan kehoani.

Olen ajatellut sukupuolen vaihtoa, mutta sekin pelottaa. Ensin pitäisi kertoa vanhemmille ja en halua saada huonoja välejä vanhempiini. Olen ajatellut kertoa kavereilleni, mutta en ole uskaltanut, kun en ole ihan varma mikä olen.

Käytän hyvin paljon poikien vaatteita ja minua kiusataan siitä mutta en välitä kovinkaan paljoa mitä he minulle sanovat. Pidän kyllä myös mekoista ja hameista. Mutta haluaisin olla niin kovasti poika, että se sattuu. En tiedä mitä teen. Olen vuotias nainen ja jo pitkään identifioitunut biksi. En ole kuitenkaan liiemmin tuonut suhtautumistani esille. Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että pyrin suhteisiin vain miesten kanssa, koska niin on helpompi; tämä kuulostanee setalaisten korvaan rajoittuneelta ja niin se onkin, mutta omassa tuttavapiirissäni päätös on mielestäni ymmärrettävä.

Olen kyllä kysyttäessä vastannut aina rehellisesti ja muutaman läheisen kanssa saanut purkaa tuntojani enemmän. Viime aikoina olo on ollut levoton ja masentunut ja olen alkanut kyseenalaistaa sekä omia ajattelumalleja sekä suuntautumistani. En ole ollut ikinä vakavassa parisuhteessa, vähemmän vakavia on ollut muutama. Nämä suhteet ovat olleet varsin epätyydyttäviä.

Seksi ei ole tuntunut erityisen hyvältä, vaan olen saanut nautintoa lähinnä haluttavana olemisesta ja alistumisesta. En tiedä olinko yhdestäkään näistä miehistä todella kiinnostunut vai oliko kyse jostakin ihan muusta, halusta olla parisuhteessa koska muutkin tai halusta olla haluttava. Ylipäänsä kiinnostun ihmisistä seksuaalisessa mielessä äärimmäisen harvoin - ja jos olen rehellinen, niin kyllä ne ovat useimmiten naisia. Olen miettinyt aseksuaalisuuttakin, kai siinäkin on jonkinlaisia asteita?

Seksin ajatus abstraktilla tasolla ja eroottisissa tarinoissa kiihottaa, mutta en pysty kiihottumaan kenenkään todellisen ihmisen ajattelusta, enkä koskaan ole saanut orgasmia. Huomaan myös ajattelevani, että ehkä minä vain tarvitsen parisuhdetta vähemmän kuin ihmiset yleensä. Ehkä en tarvitse parisuhdetta?

Minun on ollut vaikea ymmärtää ihmisten ahdistumista sinkkudesta, minullahan on laaja ystäväpiiri. Tiedän ahdistuvani lähinnä sen vuoksi, että mitä vanhemmat ja ystävät ajattelevat, kun en ole ikinä seurustellut. Säälivätkö ne, jos olenkin yksin? Minä olen usein ajatellut, että hyvät ystävät ja ystävien lapset riittäisivät minulle, jos vain voisin olla varma, että heillä on minulle aikaa, kun olemme vanhempia ja muilla on perheet Pelkään kyllä yksin jäämistä, ja heikkoina hetkinä olen vakuuttunut, että hommaan heterosuhteen ja lapsia vain välttääkseni sen.

Huomaat, että ajatukseni ovat sekavia. En osaa tunnistaa, onko kyse siitä, että olenkin lesbo tai ainakin enemmän sinnepäin vai onko vain niin, etten ylipäätään oikein kiinnostu ihmisistä samalla lailla kuin muut. Mieleni tekisi tavata muita bi-naisia ja lesboja ja tunnustella, että ovatko omat kokemukseni ja ajatukseni heidän kanssaan samanlaisia.

Myös aseksuaalisuudesta olisi hyvä saada puhua jonkun kanssa, tunnustella että sopisiko se minuun. Olen harkinnut, että etsisin satenkaariväkeä ihan Helsingin yöelämästä, mutta tämä on lopulta niin pieni kaupunki. En välittäisi avata pohdintaani koko tuttavapiirilleni ennen kuin tiedän itse enemmän. Epäilen olevani lesbo, ajatus seksistä miehen kanssa inhottaa ja olen ihastunut tyttöön.

En ole vielä tullut kaapista ulos, mutta haluaisin kertoa siitä parille harkitulle henkilölle, joista toinen on paras kaverini. Olen ihastunut parhaaseen kaveriini, joka on hetero. Yhtenä päivänä keskustelu päätyi lesboihin. Kaverini rupesivat puhumaan kuinka hirveää olisi, jos joku kaveri olisi lesbo. Ihastukseni kohde sanoi, ettei ikinä voisi tykätä tytöstä sillä tavalla.

Ja muut sanoivat, etteivät voisi olla henkilön kanssa koska heillä on pelko ihastumisesta. Mainitsin sitten siinä jotain, että minua ei haittaisi, vaikka ystäväni olisi lesbo ja heti kaikki syyllistivät. Haluaisin kertoa tästä jollekin mutta en uskalla koska juorut leviäisivät heti näin pienellä paikkakunnalla. Epäilen että kaverini alkavat kohta jo epäillä jotain.

En haluaisi olla yksin tämän asian kanssa mutta menettäisin kaikki ystäväni siinä samassa. Enkä halua vielä kertoa vanhemmillekaan. Olen ihan pulassa mitä mun pitäisi tehdä? Olen poika joka käyttää sukkahousuja. Haluaisin mennä ulos sukkahousuihin hameeseen ja ballerinoihin pukeutuneena mutta en uskalla.

Pelkään että joku varsinkin naispuolinen näkee minulla sukkahousut jalassa ja mietin että miten suhtautuu minuun kun näkee sukkahousut minulla. Olen vuotias jätkä ja haluaisin avautua seksuaalisuudesta jollekulle. Reilu vuosi sitten aloitin armeijan ja nyttemin opiskelen yliopistossa. Olen aina esiintynyt heterona sekä kavereille että läheisille. Ongelmana on se, että viimeisien vuosien aikana olen huomannut ihastuneeni vain miehiin.

Tytöt ovat omalla tavallaan söpöjä ja ihania, mutta melkein aina kiinnostus herää, kun tutustun paremmin johonkin jätkään.. Olen kerran seurustellut yhden tytön kanssa, mikä oli todella mukavaa ja pidin tytöstä kovasti, ero tuli sitten, kun aloitettiin koulut eri paikoissa. Muuten en ole seurustellut kenenkään kanssa, vaikka olisin halunnut.

Tälläkin hetkellä olen ihastunut korviani myöten yhteen luokan pojista, hauskaan ja pirteään hetero urheilijaan, joka on yksi uuden kaveripiirin jäsenistä.

En kuitenkaan ole paljastanut kellekään mitään, koska pelkään. Minulla on nyt se oikea kaveripiiri, jossa viihdyn ja haluan olla, enkä haluaisi pilata juttua kertomalla, että pidän miehistä. Plus uskon vahvasti, että asenteet muuttuu väkisinki jos kerron. Pelkään myös että juttu alkaa levitä, jos kerron asiasta jollekkin. En haluaisi kuunnella kun porukka kuiskuttais kun meen ohi "Kato toi on homo", ja mitä näitä nyt on.

Aloitin kesällä salilla käynnin ja olen saanut juuri luokkalaisista hyviä salikavereita ja kauhistelen vain mitä tapahtuu jos kertoisin. En haluais edes ajatella, iskä varmaan häätäis kotoa. Yhdelle etäiselle armeijakaverille olen maininnut sivunmennen asiasta ja häntä se ei hetkauttanut ja hän sanoi että se on okei, eikä tarvis häpeillä. Silti on eri asia puhua asiasta jollekkin, joka on periaatteessa tuntematon ja asuu jossain muualla.

Ihan niin kuin täällä, heh. Päivittäin ajattelen että, ei se mitään, ei kenenkään tartte tietää ja osaan elää asian kanssa. Mutta sitten aina joskus yön pimeinä tunteina melkein murrun, kun vaan tuntuu niin ahdistavalta ajatella kaikkea.

Tulevaisuutta, mitä jos joudun olemaan yksin, mitä jos kaikki jätkäkaverit heittää vaan homoläppää eikä ota vakavasti tai rupeaa kokonaan välttelemään. Mitä jos kerron ja vanhemmat saa tietää. Nololtahan tällainen valittelu kuulostaa mutta tän kanssa oon joutunut elämään ja haluisin apua.

Olen nuori opiskelija poika, jolla on ainakin tällä hetkellä elämässään vakava ongelma. Olen seksuaalisesti kokematon rumuuteni takia ja tämä on saanut minut pohdiskelemaan. Olen jo 6-vuotiaasta asti ymmärtänyt mikä on hetero, homo, bi jne. Kuitenkin hieman kasvettuani ja mentyäni kouluun, mikään muu ei muuttunut, kuin, että aloin käydä rumaksi ja lihavaksi ja kaikki tytöt alkoivat minua siitä huomauttamaan, niinkuin se olisi heille tärkeää.

Siitä minulle kehkeytyi jo varsin nuorella iällä vahva naisviha, joka vaivaa minua nykyäänkin. Kiinnostukseni ja uskoni siitä, että voisin, joskus vielä naisen itselleni saada ei kuitenkaan mennyt miksikään. Tänä vuonna kuitenkin olen huomannut itseäni järkyttävä seikan, nimittäin en ole enää ollut kiinnostunut tytöistä ja naisista vaan enemmän miehistä, enkä pidä siitä. Mitä voisin tehdä asialle? Miten voin muuttua takaisin ennalleni? Syytän tästä useita naisia, koska siinä iässä olin siinä tilassa, että olisin voinut ollakkin seksuaalinen naisen kanssa, mutta kukaan ei hyväksynyt minua ja nyt he ovat pilanneet seksuaalisuuteni.

Mieluummin elän loppuelämäni aseksuaalina tai tapan itseni, kuin, että olisin homo. Tämä haittaa minun arkielämää, perhe-elämää, koulunkäyntiäni, kaikkea. Kertokaa miten voisin olla hetero jälleen ja olla vapaa homoseksuaalisista haluista Lue vastaus. Olen 19 v mies. Saan todella paljon seksuaalista nautintoa naisten vaatteisiin pukeutumisesta. Minua kuitenkin huolettaa oikeasti tämän normaalisuus. Teen tätä siis vain kotona. Ennen nukkumaan menoa koen morkkista ja koen itseni hulluksi jne.

Naisten vaatteisiin pukeutuminen antaa mulle kuitenkin kiihotusta ja hyvää oloa, mutta samaan aikaan pahaa oloa. Mistä se voi kertoa? Olen tilannut netistä naisten vaatteita. Haluisin enemmän ostaa oikeasta kaupasta. Mutta en ikimaailmassa kehtais, saatika sovittaa. Tai miten voisin toteuttaa paremmin fetissiä tai miten uskallan oikeeseen liikkeeseen ostamaan niitä.

Olen jo pitkään yrittänyt etsiä ja löytää seksuaaliseen suuntautumiseen ja seksuaali-identiteettiin liittyviä HLBT-kirjoja, leffoja ja muita sen sellaisia. Mulla ei oo tarpeeksi rohkeutta kysyä sitä kirjastonhoitajalta tai kirjakaupoista kuin myöskään leffavuokraamoista, koska en tiedä miten sitä kysyä ja pelkään miten ne kattoo mua sen jälkeen vaikkei se saata olla niille iso juttu..

Ystäväni teki poikansa wc: Myös vanhempien laatikosta oli viety sellainen mutta paljon pienempi vaikka poika ei tiennyt että siellä sellaista olisi ollut. Omin lupineen meni tonkimaan paikkoja. Etsinyt varmaan jotain ja se oli tullut eteen. Pojan huoneessa oli tätä tapahtumaa ennen erilaisia liukuvoiteita pitkin pöytiä jolloin vanhempien kiinnostus heräsi mihin hän niitä tarvitsee.

Toppuuttelin itse että hän etsii itseään ja kokeilee nyt uutta. Onhan hän yksinäinen ja tietämätön tytöistä. Hän ei ole seurustellut koskaan. Mutta nyt tuli mieleeni että jos teillä olisi tällaisesta tapauksesta jonkinlaista tietoa. Poika on armeijan käynyt. Siellä oli muutamia kavereita. Nyt ei ole ystäviä ei minkäänlaisia kavereita. Istuu illat ja päivät kotona tietokoneen ääressä. Perhe sanoo hänen pelaavan tietokonepelejä.

Hän on ujo, hiljainen, kiltti ja kohtelias. Koulu meni juuri ja juuri läpi. Opiskelu on nyt siinä vaiheessa että pitäisi jatkaa mutta mihin ja milloin? Tuskin poikakaan sitä tietää. Perheessä on kaikkiaan kolme lasta. Poika on ainut kuka asuu enää kotona. Kaksi muuta tyttöjä, Vanhemmat ovat vaativissa ammateissa.

Aina melkein töissä ja suhteellisen vähän kotona poikansa kanssa. Vain viikonloput ja osan lomista ovat yhdessä. Isälle poika oli sanonut että se on hupia varten. Muuta hän ei puhu asiasta. Koitan tässä vielä tottua sen sanomiseen, vaikke se tuntuukin näin oudolta.. En vain tunne ketään ikäistäni Helsingistä, joka olisi minunlaiseni. Googlasin monta tuntia vain erilaisia vertaisryhmiä enkä löytänyt yhtäkään pääkaupunkiseudulta mieluusti Helsingin keskustasta. En ole kaapista ulkonakaan vielä, eikä se minua haittaakaan, mutta haluaisin vain löytää jonkun ikäryhmästäni, joka käy tätä samaa juttua läpi.

Pahinta on se kun tuntuu kuinka yksinäistä on kun ei pysty puhumaan muille minunlaisille sukupuolivähemmistöille. Missä ja milloin voisin heihin tutustua kasvotusten?? Olisin halunnut päästä viime kesäkuiseen Prideenkin muttei se ollut juuri sinä päivänä mahdollista.

Tykkään jos mua kututaan Eliakseks. Oon 10 vanhasta asti tiennyet mussa on jotain vikaa mut vasta 12,5 vuotiaana ymmärsin et kyse oli mun sukupuoli identteetistä. Oon poika joka on syntyny tytön kehoon. Tietenkin kielsin sen ja 13 vuotiaana kuitenkin tulin kaapista ystävilleni genderfluidina. Tänä kesänä riparin aikana aloin hyväksyyn itteeni.

Oon saanu käsityksen et kirjeellä ois helpoin tulla kaapista vanhemmile joten nyt viiden yrityksen jälkeen en usko et saisin tätä paremmaks. Kirjeessä selitän mu tilanteen ja jätin muutamia linkkejä hyville nettisivuille ja youtube-videoihin uppercasechase1: En vaan tiedä millon ois hyvä hetki jättää se kirje keittiön pöydälle nin että molemmat vanhemmistani lukisi sen. Illalla en halua sillä tiedän etten pystyisi nukkumaan ja aamulla en halua koska he eivät välttämättä lukis sitä.

Olen vuotias nainen ja olen tuntenut aina olevani vähän eksyksissä suuntautumiseni kanssa. Tämä johtuu ehkä siitä, että ainakin omasta mielestäni olen huono tulkitsemaan omia tunteitani. Olen seurustellut kahden miehen kanssa. Toisen kanssa tosissani, mutta heräsin jossain vaiheessa siihen, etten todella rakastanut häntä.

Kokemuksia naisista minulla on vähän. Ne ovat jääneet lähinnä suutelemisen tasolle. Olen kokenut yhtä vahvaa ihastusta niin miehiä kuin naisiakin kohtaan ja sen kai pitäisi olla selventävä esimerkki siitä, että olen jotain homon ja heteron välistä.

Ihastun omasta mielestäni ihmiseen en niinkään sukupuoleen. En tosin tiedä jäisivätkö tuntemukseni saman sukupuolen osalta vain ihastukseen.

Olen jo muutamalle läheiselleni ulkona biseksuaalina, mutta minusta tuntuu edelleen, etten tiedä tarkalleen mikä olen. Voiko tämä johtua siitä, etten ole vielä täysin hyväksynyt itseäni? Mietin näitä asioita välillä ihan liikaakin ja se häiritsee. Minua painaa myös se, että netissä usein näkee syrjintää homoseksuaalien osalta biseksuaaleja kohtaan, koska he eivät muka osaa päättää kumpi sukupuoli viehättää eniten. Moisen kuuleminen saa ainakin minut vetäytymään kuoreeni, koska omalla kohdallani ei tästä ainakaan ole kyse.

Voisin luultavasti yhtä hyvin nimittää itseäni panseksuaaliksi, mutta sen sijaan olen käyttänyt sanaa bi. Ehkä osittain tottuneista syistä, koska olen kyseistä sanaa käyttänyt jo viisi vuotta. Vähän aikaa sitten tapahtuneen eron jälkeen aloin ajatella tätä kaikkea enemmän. Ero tuntui jättävän minut tyhjän päälle. Suhde oli etäsuhde ja vei välillä paljon aikaani. Seurustelukumppaniani pidin parhaana kaverina, mutta kaikki muuttui eron jälkeen ja koska ystäväni muuttavat opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle on oloni todellakin tyhjä.

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin helpottunut kun voin viimein tutkia ja etsiä itseäni, mutta tunnen olevani jollain tavalla umpikujassa. Perheeni ja kaikki kaveripiirissäni ovat tienneet jo pitkään suuntautumisestani ja se on ollut kaikille täysin okei, enkä ole joutunut minkäänlaisen syrjinnän tai kiusaamisen kohteeksi sen takia ikinä.

Ongelmanani kuitenkin on, että vaikka minulla on ystäviä ja perhe, joille voin puhua niin silti tunnen olevani hirveen yksinäinen ja haluaisin kovasti päästä tutustumaan ja samaistumaan muihin seksuaalivähemmistöihin kuuluviin nuoriin täällä, mutta en oikein tiedä miten tai missä.

Tuntuu välillä todella turhauttavalta ja joskus jopa mietin, että olen tän kylän ainoo sateenkaarinuori mikä kyllä todellisuudessa on mahdotonta Tämän kesän ajan on tää asia ahdistanut tosi paljon ja olen yrittänyt kaikkeni, että pääsisin puhumaan jollekkin tuntuu, että päässä napsahtaa kohta.

Setan nuortenryhmäkin kun on täällä päin olematonta näin kesällä: Hei, Olen kaapissa oleva 18v jätkä. Vaikka olen yrittänyt, en kiinnostu naisista samalla tavalla kuin miehistä. Harrastan tosissaan urheilua en halua kertoa pienen lajin nimeä , ja muutenkaan lähipiirini ei ole kovin avoin tämmöiselle.

Itsellänikin on pitkään ollut vaikeuksia hyväksyä itseäni tällaisena ja pahimmillaan se on mennyt siihen pisteeseen, että yritän järjestelmällisesti piilottaa ominaisuutta itsestäni. Eihän se mitenkään ulospäin näy, mutta ihan varmuuden vuoksi. Olen alkanut masentua sen takia, että en usko ikinä löytäväni seuraa itselleni.

Sellaista, josta aidosti välittäisin, ja joka välittäisi minusta. Tulee jotenkin yksinäinen ja orpo olo. En ole yhtään kiinnostunut Prideista, Mr Gay Finland -kilpailuista yms vastaavista.

En vain koe kuuluvani samalla lailla joukkoon, vaikka miehistä sytynkin. En halua tehdä asiasta numeroa tai ylikorostaa sitä. Ennemminkin haluaisin vain että pystyisin itse ja lähipiirini itse sen hyväksymään joskus, mutta ei siitä tarvitsisi sen enempää jauhaa. Niin, pelkoni liittyy vain siihen että en usko ikinä löytäväni seuraa. Jotenkin tuntuu, että siinä neljä prosenttiyksikköä on ilmaa. Netistä olen löytänyt vain yhden illan juttuja hakevia neitimäisiä poikia ja toisaalta reippaasti keski-ikäisiä samalla asialla.

Minulla ei ole mitään heitä vastaan, mutta en ole kiinnostunut sellaisesta. En ole käynyt homobaarissa, mutta kuulemma miljöö on suhteellisen samanlainen sielläkin.

Oikeassa elämässä ns perinteisellä tavalla seuran hakeminen tuntuu mahdottomalta. Tarkoitan siis tutustumista toiseen työn tai harrastuksen kautta tai vaikkapa baarissa. Kun heterot voivat käytännössä lähestyä ketä tahansa vastakkaisen sukupuolen edustajaa, minun kaltaiseni joutuvat ensin arvuuttelemaan, kuka kuuluu siihen viiteen prosenttiin. Jos arvaat väärin, saat pahimmillaan turpaasi tai menee ainakin maine. Eikä ainakaan löytynyt samanhenkistä. Tällaisesta minulla on jo nyt yksi kokemus.

Tässä vain ei saa turpaan niiltä yhdeksältä oikeakätiseltä, joita ensimmäiset sattuivat olemaan. Miten tämmöiset löytävät seuraa? Tarkoitan sellaisia ihan normaaleja perusjätkiä. En keski-iän ylittäneitä tai BB-julkkiksia.

Onko sellaisia edes olemassa? Monet kaverini, jotka tietävät minusta, ovat yrittäneet lohduttaa sanomalla tuntevansa monia kaapissa olevia kaltaisiani ihmisiä. Sen ovat vain sanoneet niin monet, että en enää usko siihen, kun en itse tunne yhtään. Alan olla aika epätoivoinen, koska en vain ymmärrä. Toinen huoleni koskee perheen perustamista. Olen aina pitänyt itsestään selvänä lasten hankkimista, pidän lapsista valtavasti.

Käytännössä se taitaa vain jäädä haaveeksi. Olen miettinyt teille soittoa jo kuukausia, mutten ole uskaltanut, joten kokeillaampa tätä kirjoittamista. Pelkään eniten tästä ongelmastani kertoessa sitä, ettei minua oteta tosissaan. Olen ongelmani takia kohdannut fyysistä ja henkistä väkivaltaa, kärsinyt syömishäiriöstä, masennuksesta ja rampannut useilla eri lääkäreillä, psykologeilla, psykiatreilla, kuraattoreilla, ynnämuilla, jotka ovat yrittäneet etsiä minusta syytä sille, miksi olen sellainen kuin olen.

Minulla on epäilty mm. Olen häpeillyt asiaa vuosia, tarkkaan ottaen 18 vuotta. Minä täytin viime kuussa 18 vuotta, olen pähkäillyt asiaa koko elinikäni. Valvonut tuhansia öitä miettien mikä minussa on vikana. Sitten näin Ylen Silminnäkijä -ohjelman ja tajusin etten olekkaan ainut. Jakson nimi on Ei mies, ei nainen ja se kertoo kolmannesta sukupuolesta.

Asia oli minulle täysin uusi, sillä en ole koskaan oikein osannut etsiä asiasta tietoa ja peruskoulun terveystiedossa asiasta ei mainittu sanallakaan.

Nähkääs, minusta on aina tuntunut etten ole kokonaan psyykkeeltäni nainen, eikä ruumiini pitäisi olla vain naisen. Henkisesti niin olenkin, mutta ruumiillisesti en, ja se on suurin ongelmani. Minusta esimerkiksi tuntuu, ettei ääneni ole omani, tai kehoni kokonainen. Yksinkertaisesti ääneni kuulostaa liian korkealta ja kimeältä omakseni, myös ruumiini tuntuu liian hennolta ja naiselliselta. Olen aina ollut salaa kiinnostunut myös niin sanotuista poikien jutuista ja viimein tarpeeksi rohkaistuttuani uskalsin hakea logistiikka-alalle opiskelijaksi, nyt olen opiskellut sitä vuoden.

Olen aina ollut tytöksi aika rasavilli ja aikamoinen rääväsuu, joka on jonkun verran karsinut ystäväehdokkaita. Moni varmaan pelästyy kun en aina naisellisesta ulkokuorestani huolimatta käyttäydykkään niinkuin "tyttöjen kuuluisi". Asioiden purkaminen sanoiksi ja eritoten kirjoittaminen on minulle vaikeaa, kuitenkin haluaisin kuulla, olenko sittenkään niin tavaton ja harvinainen "luonnonoikku" kun olen luullut. Olisi ihana tietää mikä minä oikeastaan olen, ja saada siihen helpotusta, sillä tällä hetkellä minusta tuntuu, etten ole edes minä.

Olisi myöskin ihanaa tavata ihmisiä, jotka ovat kohdanneet saman ongelman kuin minä. Ennenkaikkea olisi ihana tavata ihminen, joka ei tahallisesti ymmärtäisi minua väärin, nauraisi tai haukkuisi erikoisuudentavoittelijaksi tai puhuisi "teini-iän myllerryksistä", haluaisin vain että joku kuuntelisi, auttaisi ja ennenkaikkea välittäisi ja ottaisi minut tosissaan. Olen vuotias Panseksuaali poika ja minulla on ongelma. Käyn kristillistä koulua, jossa opettajat julistavat kuinka homous, bi-henkisyys jne.

En itse ole hirveän uskonnollinen henkilö mutta pelkään muiden ihmisten, etenkin ystävieni suhtautumista suuntautumiseeni, ja myös tietenkin vanhempieni aatteita asiasta. Isäni ja äitini ovat eronneet, kun olin pieni.

Äitini on suvaitsevainen henkilö mutta isästäni enkä isäpuolestani voi olla niin varma. En halua rikkoa perhettäni yhtään enempää, mutta haluan kuitenkin olla oma itseni. Koulussa en voi kertoa edes luottohenkilöilleni, koska en uskalla ja koska olen oppinut kantapään kautta että koulussani MIKÄÄN ei pysy salaisuutena pitkään.

Olen nyt myös yhdeksännellä luokalla ja olen ensi vuonna muuttamassa toiselle paikkakunnalle opiskelija-asuntolaan. Kannattaisiko minun "tulla ulos kaapista" siellä, vai odottaa että olen täysi-ikäinen ja kertoa sitten kaikille? Olen mies,mutta haluaisin olla nainen.

Olen kärsinyt pitkään myös masennuksesta. Vaimo sanoo ettei ala naisenkanssa elämään. En tiedä miten selviän tästä tilanteesta. Pelkään jääväni yksin jos lapsetkin välillä lähtevät äidin luo. Ei ole ystäviä eikä kaverieta Lue vastaus. En ole koskaan saanut mitään kunnon ihastusta, mutta noin vuosi sitten tunsin jotain ihastus kaveriani kohtaan joka on tyttö.

Koen pojat enneminkin kaverina Tunnen itseni liian nuoreksi ajattelemaan tälläistä olen 13 ja että se muuttuisinkuitenkin että ihastuisin poikiin kuitenkin vielä. Nyt on vuosi kulunut, kai se on tälläiselle liian lyhyt aika. Mutta tämä vaivaa minua kauheasti nyt Olen 33v nainen ja tiennyt lesboudestani jo kai 13 vuotta vaikka olin välillä heterosuhteessa.

Minulla on ollut yhteensä 5 seurustelusuhdetta. Nyt olen ollut sinkkuna 4 ½ vuotta. Olen nyt huomannut että en enää pystyisi ihastumaan tai rakastumaan kehenkään. On kuin tunteet olisi sammumassa. Pelkään, että en kykenisi enää uuteen suhteeseen tai seurustelemaan.

Sinkkuilu ei kutenkaan minua haittaa. En myöskään kaipaa uutta kumppania tai suhteen aloittamista. Koko perheeni tietää jo minusta, onneksi suhtautuivat loistavasti. Siis onko tilanteessani jotain pahaa?

Vaikuttaako tunteitten muuttumiseen se mitä koin suhteissa? Sosiaalisuus ei ole minulla loistava, koska ihmissuhteitani vaikeuttaa kun tilanteeni on muuttunut paljon. Esimerkki menetin luottamusta ihmisiin. Lupauksia ei pidetty eikä koskaan pyydetty minua kyläilemään ja semmoista muuta. Siis minulta vaatii aikaa, että luottaisin ihmiseen, ehkä vuotta. Vietän paljon aikaa yksin ja nautin niin yksinolosta kuin ihmisten seurasta. Olen keski-ikäinen, perheellinen nainen, avioliitossa, lapsia.

Olen lapsesta saakka nähnyt aika-ajoin unta että olenkin oikeasti mies ja unessa tuntenut mm. Olen seksuaalisesti ollut koko elämäni ajan hyvinkin lähellä a-seksuaalisuutta, koska koen kaiken muun ajatuksiassa olevan, työasioiden ym. Olen aina, nuoresta lähtien, ihastunut hyvinkin naismaisiin miehiin, ja oma miehenikin on hyvinkin hoivaava ja "naismainen" päättämätön, ulkonäöstään ja vaatteistaan kiinnostunut heteromies.

. En osaa hyväksyä itseäni. Mä olen tällä hetkellä tutkimuksissa HYKSin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla transsukupuolisuuden vuoksi naisesta mieheksi. En pysty hyväksymään kehoani, ja sitä että olen tyttö. Minusta esimerkiksi tuntuu, ettei ääneni ole omani, tai kehoni kokonainen. Minulla on ollut pari ihastusta ja ne kaikki ovat olleet poikia kohtaan.

SEXWORK IN FINLAND AMATEUR LIVE HOMOSEKSUAALISEEN SEX

: Seuraa parille homoseksuaaliseen iso kaunis mies

Seksiä homoseksuaaliseen helsinki eestin deitti 288
Seuraa parille homoseksuaaliseen iso kaunis mies 537
SIHTEERI KEMI GAY BB SEKSI Ystäväni teki poikansa wc: Välillä on ollut vaikeita aikoja ja ero on ollut lähellä, mutta vasta nyt olemme oikeasti eroamassa. Vanhempani ovat tietoisia siitä, että olen mieluummin poika, ja he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Ajatukseni hämmentävät minua toisinaan. Oikeastaan taisin olla koko koulun ainut. Onko kukaan kokenut vastaavaa?
Thai hieronta vihti amatööri seksiä homoseksuaaliseen Omasta epävarmuudesta ja mielenterveysongelmista johtuen en ole vielä valmis lähtemään transpolille. Ei kahden naisen parisuhde vaadi yhtään sen kummempia poppakonsteja. Egyptin kaikkien aikojen kuuluisin homouteen liittyvä uutinen on keväältä Ajatukseni hämmentävät minua toisinaan. Minulla ei ole enää parasta kaveria, mulla ei ole enää aviomiestä, jolle itkeä huoliani. Karusellin piiri pieni pyörii -periaate on sen sijaan hänellekin tuiki tuttu:

Sensual massage helsinki takaapäin homo nussiminen

Miehillä: "Minulla on vahvoja homoseksuaalisia taipumuksia, mutta peitän ne Naiset, ja miehetkin jossain määrin, etsivät huumorintajuista seuraa. Nainen on ehtinyt pyöräyttämään jälkeläisen tai pari jollekin muulle miehelle kuin sinulle. Yleensä samassa paketissa tulee iso peräpää, valtavat reidet, vahvat pohkeet. Monet Arabimaiden homoseksuaalit elävät jatkuvassa pelossa. he ovat tyytyväisiä kun saavat komean miehen, kauniin kodin ja oman luottokortin", Miesten välinen seksi on myös iso bisnes etenkin Luxorissa ja Assuanissa." Seuraa hän etsii lähinnä internetin keskustelupalstoilta. Homoparit ylittävät uskontorajoja. lokakuu Oman homoseksuaalisuuden häpeilevää tunnustamista? Miehet: isketäänkö teitä päiväsaikaan arjessa? Jos taas olisin kaunis, saisin paljon niin positiivista kuin negatiivistakin huomiota. Otan aurinkoa hakaniemen rannassa ja runkkari seuraa minne Meillä oli iso talo ja runsaasti huoneita. 24SUOMI TREFFIT ILMAISET SEKSI HOMOSEKSUAALISEEN VIDEOT