Kosteat gay kalut miehen orkku

Jos et kehtaa selvinpäin, niin sitten vaikka pienenä heittona joskus nousuhumalassa. Jos tyttöystäväsi ei näytä ehdotuksellesi välittömästi punaista valoa, niin sitten vaan mahdollisimman nopeasti toteuttamaan asiaa.

Itse olen vuotias ja olen ollut nykyisen vaimoni kanssa yhdessä reilut 10 vuotta. Olemme harrastaneet yksipuolisia peppujuttuja suunnilleen 5 vuotta. Vaimoni ei tykkää yhtään jos yritän häntä kakkoseen, mutta hän kyllä panee minua. Ensimmäisen kerran kun ehdotin hänelle että hän panisi minua dildolla pyllyyn, niin hän piti ajatusta TODELLA perverssinä, mutta suostui tekemään sen kerran minä siitä pitäisin.

Nykyään hän itse ehdottaa ajoittain että haluaisinko kunnon persepanot! Yleensä kun hänellä on menkat, niin hän hoitelee minut käsin tai suulla. Ja tähän toimitukseen pääsääntöisesti kuuluu myös suriseva dildo jyystämään pyllyyni. Sormeaan hän ei halua työntää sisääni ellei siinä ole kumihanskaa, joten kumihanskojakin meiltä löytyy. Olisi pitänyt itsekkin vaan aikaisemmin ehdottaa näitä pyllyleikkejä.

Meni monta hyvää vuotta hukkaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aika tavalliselta huvilta tuo tuntuu, tosin harvemmin tulee vertailtua porukassa kokemuksia. Itselläni on pumpattava tekojorma ja täytyy myöntää, että aina se perusdildon voittaa. Pikkuisen kun pumppaa painetta ja laittaa moottorin hyrisemään, niin Homo en kuitenkaan ole, aivan tavallinen parisuhteessa elelevä äijänköriläs.

Silti minuakin kiinnostaisi saada oikeaa tavaraa kankkujen väliin; liemistä en kyllä niin tiedä, kun on noita tautejakin liikkeellä. Ja luulisin, että moni muukin on kanssani samassa tilanteessa, miehet eivät kiinnosta, vain seisovat penikset. Pitäisi varmaan löytää tyttö, jolla olisi se Kerran olen teinivuosinani saanut kullia, se oli ennenkuin olin saanut pimppiä.

Voin kertoa, että tuntui todella hyvälle vaikka nolottikin. Heteromiehenä en ole uskaltanut kuin haaveilla kullista ja muistella tuota kun minua naitiin ja lauettiin peppuuni. En kyllä tuntenut mitään spermaruiskua, peppu oli aika hellänä sen jälkeen. Olen käytellyt isojakin esineitä pepussani.

Liian iso on kyllä liikaa. Normaali miehen kalu tuntuisi todella ihanalta ja siitä haaveilen. Tiedän, että jäisin kiinni siihen, vaikka en voi miestä kohtaan sellaisia tunteita kokeakaan.

Kalu tuntuu ihanalta, turha sitä on kieltää. Yksi vaihtoehto olisi thaikuissa antaa ladyboyn naida. Tosin en uskalla heikäläisiin koskea kun tautisia varmaan suurin osa. Dude loves cock Olet hetero ja et voi aatella. Kyllä heterolla on ihat samat tuntemukset pepussa kuin homolla. Mikään ei estä heteromiestä nauttimasta homoseksistä. Teepäs nyt ero homoseksin ja homouden välille. Homous on sitä, että rakastaa miestä, homoseksi on irtoseksiä siinä missä naistenkin kanssa harrastettu irtoseksi.

Ok ehkä "en voi" oli väärä ilmasu oikee olis ollu "en fantasioi miehen kyrvästä perseessäni" fantasiani pyörii väkisinkin naisissa ei sille voi mitään. Kertokaa kundit mitä laittaisin peppuun iltasella, ei oo mitään kaupasta ostettua semmosta välinettä, kundi 23v Tulkaa vaihtaa vaikka mielipiteitä kerro aika tänää.

Yksin kun olen on isojakin dildoja millä työntelen itseäni. Toteutin haaveeni saada oikeata munaa, hieroin dildoa tunnin ennenkuin menin GAY paikkaan ja vanhempi mies iski heti mut kun olen nuori. Sai koko yön varmaan viagran voimalla paksua kullia.

Kyllä kannatti kokeilla livenä. Itsekin harrastan sillointällöin peppuseksiä, voin työntää oman kaluni omaan pyllynreikään sisälle jossa liikutan kaluani sisään-ulos tai työnnän sormen myös pyllyyn ja hieron siellä terskaa niin että laukean sisääni. On erikoista että omassa reiässä laukean niin nopeasti, jos masturboin esim. Nautin tästä tavasta saada orgasmi, naisen pyllyyn voisin työntyä myös mutta homostelu ei ole minun juttuni.

Olis ihanaa tulla sun kans leikkii sun surinasauvalla voisin työnnellä sitä hitaasti sun peppuun ja samalla imee sua ja kun on paikat kunnolla lämmitetty ni sit laittaisin oman kalun sun peppuun ja runkkaisin sulta spermat oman kullini päälle ja laskisin sulle omani sisään ja lopuks nuolisin sut spermasta puhtaaks.

Haluisin myös tuntee sut mun sisällä olisha se mukavaa jos meitä olis vaika enemmä ni olis kiva vaihdella osia ja saada monet lastit sisään.

Jeps, peppuleikit on ihan kivoja. Itsekin miettinyt silloin tällöin miehen kanssa "sen" harrastamista, mutta kun olen kuitenkin oikeasti hetero, niin tosipaikassa voipi luonto pistää vastaan, eikä hommasta sitten tulekaan mitään. Juu minun peppu myös varsin herkkä paikka, käytän usein öljyttyä n15cm, pitkää helminauhaa jossa pallerot suurenee tyveen mentäessä, ja todella mekeelta tuntuu. Alastoman miehen peppua ihana hyväillä, sekä kiinteitä reisiä, nousta miehen päällä ja painella kovalla meisselillä reisien väliin.

Julkisella paikalla anustappia takapuoleen. Ei noi julkiset paikat kiinnosta, muuten vois kyllä koittaa ihan oikeaakin. Täällä Hesan seudulla kun vain on niin vaikeeta törmätä saman mieliseen, kun on nii vähä ihmisii. Imuri tahtoo vetää liikaaa. Onko joku imettäny vasikallan kulliaan jo nyt on mihin on mahtanut sit työntää kiimanen sonni. Me kaksi ukkomiestä päätettiin homostella ja kaveri halus että nain sitä peppuun.

Panin kuin mies panee ja kaveri laukesi ilman että koskettiin kumpikaan sen kaluun. Kertoi ettei ole ikuna kuuna päivänä saanut sellaista lähtöä. Hitto kun tuli miehekäs fiilis kun sain naimalla miehen laukemaan. Annoitko itse persettä ja saitko ilman runkkausta? No en, koska kaveri oli lauennut ja ei ottanut eteen heti tuota. Olen saanut mieheltä peppuun, että tiedän sen miltä se tuntuu. Hyvälle tuntuu jos mies on myös panomies.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Oon 20 vee tyyppi Etelä Suomesta, aijempia kokemuksia ei ole peppup-panoista mutta olisi tosiaankin kiva tuokin tunne kun jonkun kulli laukeaisi sisälle jos kiinostaa niin ottakaa yhteyttä joonas. D mahdollisuus saada myös kuva pepustani yhdeyten oton merkeissä , toivoisin pikaisia vastauksia ja mahdollisimman nuoret ja karvattomat kundit kiinostaa ikä-haarukasta vee.

PS arvostan sitä jos omistat liuku-voiteita. Itseäni olen sauvalla peppuun hieronut hyvältä on tuntunut. Olen myös pannut kolmea miestä peppuun, ja todella nauttinut. Just tänään tein sen.. Liukkaria piti kyllä käyttää ihan hitosti että onnistui ja sattuikin ensin jonkin verran mutta tiesin et lopussa kiitos seisoo. Mulla oli kyrpärengas vehkeen juuressa kiristämässä samalla. Se orkku minkä tällä lailla saa on jotenkin paljon voimakkaampi kuin muuten, esim.

Mälli lensi kunnon kaaressa. Ja tietysti kuvittelin siihen kurkun tilalle oikein kunnon karhumiehen kyrvän joka jyystäis mua kunnolla.

Mulla alkaa seisoa kun kirjoitan tätä! Oiskohan jääkaapis vielä kurkkua.. Jonain päivänä vielä otan kullia peppuun, pari kertaa oon saanut mutta kohta 10 vuotta on viime kerrasta. Peppuleikit pyörii mielessä turhankin usein. Kohta lienee pakko katsella miehiä sillä silmällä, josko jostain löytyisi toinen kokeilun haluinen äijä.

Mun tuurilla tuskin levähdyspaikalle sattuu stayupeissa pyllistelevää cd-tytyäkään. Olen naimisissa ja olen kokeillut myös homoseksiä. Olen nainut miestä peppuun. Se oli aivan mahtavaa. Ruiskutin spermani miehen sisään. Minua on myös naitu peppuun. Ensin se hieman sattui, mutta kun penis alkoi hieroa eturauhastani, minulla alkoi seistä ja sain aivan tajuttoman orgasmin. Spermaa alkoi valua ja supistelin ihan valtavasti.

Sain eilen ensimmäistä kertaa kurkun reijästä sisään!! Sitä en kyllä ymmärrä, miksi kaikki sanovat sen tekevän niin kipeää. Minun ainut tunne oli mielihyvä! Käytän anustappia nukkuessani, rasvaan reikäni liukkaaksi ja työnnän tapin reikääni. Laitan vielä jalkaani uikkarit joihin olen tehnyt reiän kulliani ja pussejani varten. Kun menen nukkumaan, runkkailen peiton alla lähelle laukeamistani, toistan runkkailun useamman kerran.

En kuitenkaan anna kullini laueta vaan käyn nukkumaan, olen monesti herännyt keskellä yötä tosi kiihottuneena. Silloin alan runkata kulliani ja annan sen myös laueta, sperman annan lentää vatsalleni.

Aamulla otan tapin pois reiästäni ja sormeilen myös sitä, tuntuu kiihottavalta sormeilla veltostunutta ja limoittunutta reikää. Reiän sormeilu saa myös kullini jäykistymään ja runkkaan uuden satsin vatsalleni ennen kuin nousen sängystä ylös. Vai liittyykö tähän peppu fantasiaan oleellisesti mies? Minusta naisena on ihana hieroa miehen eturauhasta, se on niin ihanan kuuloista kun mies murisee ja ulisee nautinnosta: Minun tarvii aina silloin tällöin naida itseäni peppuun.

Orgasmi on ihan eriluokkaa perinteiseen verrattuna. En ajattele koskaan miestä dildoni tilalle Minä nautin eniten niistä helmi vai mikä pallomalli nyt sitten onkin. Jossa on monta toistaan isonpaa palloo perättäin. Nautin kun sulkijalihas venyy ja tietysti myös kun hieron dildolla eturauhasta, mällin tullessa noroina. Mulla oli joskus yli 10 vuotta sitten sellanen nainen, et tykkäs panna mua peppuun Kyllä on kaduttanut kun meni välit poikki Saatettiin olla koko päivä sängyssä toistemme kimpussa.

Ois kiva jos muija vetelis strap-onilla, kerran on sen tehnytkin mutta ei ole sen jälkeen enään innostunnut, valitti kun ei itse saa siitä mitään Ei vaan ymmärrä että hänenkin voi sitten myöhemmin saada haluamaansa nautintoa ja sitä ilolla antaisin vaikka kuinka paljon.. Oih, se on harmi jos hän ajattelee ettei itse saa siitä mitään Ja en usko irtoseksiin joten täytyy taas odotella, että elämä heittää eteen miehen joka tykkää eturauhasen hieromisesta: Oletteko miehet huomanneet että pappureijän pallien siis välilihan puoleinen pää on herkempi ja sitä hieromalla saa paremman tunteen.

Tulee mieleen kuin se olisi miehen vastine naisen klitorikseen. Usein hyväilen pelkästään siitä pappureikää Rasvan kanssa, että se tekee hyvää, ihan jäykistyy koko kroppa siitä nautinnosta. Kuvittelen että joku parransänkinen ukkojermu lipittäs sitä kielellä.

Kun en kotona jaksa dildoa työntää peppuuni niin menen vanhemman miehen luo, tietää heti mitä tahdon. Rupee runkkaamaan minua ja samalla itseään, kun saa ison kalunsa pystyyn niin pitää pyllistää että saa naida kunnolla. Kun lopulta saa pussinsa tyhjennettyä niin vedän housut jalkaan ja lähden kotiin kun molemmat on tyytyväisiä.

Parempaa tyydytystä ei olekkaan! Kokeilkaan omaa nyrkkiä suoleen! Itse fistaan päivittäin ja siihen päälle käteen vedot Ihan mielenkiinnosta kyselen, että miltä ulostaminen tuntuu, jos anaaliin on tungettu usein moottorillista dildoa? Itse "peppuneitsyeenä" nautin ulostamisesta, mutta mahtaako se tuntua miltään enää noiden dildojen jälkeen?

Se on yhtä kivaa kuin ennenkin, ehkä entistäkin enemmän siitä osaa nauttia. Eihän dildot tuntoa tapa. Eikä peppu oikeasti dildottamisesta horoksi väljene, tapin sisään saaminen onnistuu vain nopeammin, kun anus on siihen tottunut, eikä jännitä turhia.

Seuraava ihmettelyn aihe on sitten se, miten erilaiselta oikea elin tuntuu dildoon verrattuna. Ja siihen en osaa ainakaan vielä vastata. Tunnen pari dildottajaa, jotka sai avanteen loppuelämäksi, en suosittele kenellekään!

Suurempi riski kuin nautinto! Tunnen pari uskovaista lääkäriä, jotka ovat joutuneet suljetulle osastolle, kun kasetti ei ole enää kestänyt. Olen 25v mies turusta yleensä käsitän itseäni 3 kertaa viikossa ja minulla on dildo jota käytän aina suihkussa eli 2 keertaa päivässä jäin koukkuun kun olin 16v ja opettajani oli homo seksuaali ja harrastimme tarvike varastossa seksiä.

Yleensä olen naisten kanssa mutta miehet ovat alkaneet kiihottaa minua olin viime viikolla miehen kanssa ja se tuntui todella hyvälle ehdotan kokeilemista.

Aika kiihottavaa luettavaa näin naisena. Sormi tuntuu hyvälle pepussa, ja olen itse ehdottanut joskus entisille kundikavereilleni että laitoin hajanvarren hänen peppuun, yhdelle kieltä Mua kiihottaa se kun saan miehen nauttimaan, ja mitä enemmän saan sen sekaisin sen parempi. Olen UM ja olen hoidellut useiden kundien peppukiimaa. Koskaan itse en ole suostunu pantavaksi. Älä väitä itseäsi heteroksi jos ajattelet saavasi toiselta mieheltä perseeseen, mutta haittaako tuo.

Itsehän uskon suuren osan maailmasta olevan jonkinasteisia bisexuaaleja. Kaikki eivät vaan halua myöntää sitä itselleen. Minua harmitti hölmöyteni todella kovasti. Voihkaisin kun lehtori uhkasi minulle kahden tunni jälkkäriä. Teen mitä vain etten joutuisi istumaan perjantai-iltapäivää koulussa. Anoin kostein silmin miestä ja lupasin uudelleen tekeväni kaiken, mitä hän vain halusi. Oli lämmin syyskuun iltapäivä ja ylläni olivat vain T-paita ja lyhyet, ihonmyötäiset shortsit lenkkarien lisäksi.

Mies katseli minua ja varmisti, tottelisinko häntä kaikessa. Lehtori nousi työpöytänsä takaa, meni ovelle ja lukitsi sen. Hän palasi tuolille ja käski minua tulemaan luokseen. Menin hänen eteensä ja seisoin jännittyneenä. Miehen katse vaelsi kehollani ja punastuin kun hän tarttui käteeni ja veti minut lähemmäs itseään. Sinä olet nätti poika, ihastuin sinuun jo heti alussa, sanoi mies ja levitti jalkansa ja veti minut kiinni itseensä.

Hän siirtyi tuolissaan eteenpäin ja kiersi kätensä ympärilleni. Nyt saat tehdä minulle hyvää ja aion nauttia sinusta, sanoi mies hiljaa. Tunsi miehen käsien hyväilevän paidan läpi hartioitani, selkääni, ja hetken kuluttua kädet laskeutuivat tiukkojen shortsien peittämille pakaroille. Sinulla on kauniit, kiihottavat pakarat, sanoi lehtori ja puristeli peppuani hellästi. Hän hyväili niitä ja toinen käsi nosti T-paidan helman ja käsi työntyi paidan sisään.

Toinen käsi seurasi ja tunsin hellien käsien vaeltavan pehmeällä ihollani. Olet niin suloinen pikkuinen, kuiskasi mies ja suukotteli samalla olkapäitäni ja kaulaani.

Huomaamattani kiihotuin ja tunsin housuissani kiristävän otteen. Kaluni alkoi seistä ja punastelin edelleen miehen edessä. Kohta mies tarttui paitaani ja nosti sen helman ylös. Pian ylävartaloni olikin jo paljaana hänen edessään. Hän hyväili kehoani ja suukotteli pieniä nännejäni ja sai ne hetkessä kovettumaan.

Suukot ja kieli tuntuivat ihanilta ja kädet laskeutuivat uudelleen pikkuisille pakaroilleni. Mies veti minut tiukasti syleilyynsä ja halasi ja suuteli minua. Hetken kuluttua irtaannuimme ja mies avasi shortsini napin ja veti alas lyhyen vetoketjun. Katseemme kohtasivat kun hän alkoi hitaasti vetää housuja alas. Kaluni kasvoi housuissani ja opettaja kosketteli ja puristeli sitä hellästi housujen läpi. Hän kumartui ja antoi suukkoja kalulleni ja nuoli sitä kankaan läpi. Huokaisin nautinnosta ja tunsin housujeni liukuvan alas.

Mies siirsi minut nojaamaan pöytää vasten ja hän levitti jalkani ja laskeutui eteeni.

.

: Kosteat gay kalut miehen orkku

HALUKAS MIES ISKURI TREFFI GAY Onko joku imettäny vasikallan kulliaan jo nyt on mihin on mahtanut sit työntää kiimanen sonni. Kaikki eivät vaan halua myöntää sitä itselleen. Teininä harrastelin sekstailua toisten poikien kanssa, mutta koskaan ei saatu heppiä sisään reiän tiukkuuden vuoksi, haluaisin kokea toisen jannun munan uppoavan peppuuni joskus. Homo en kuitenkaan ole, aivan tavallinen parisuhteessa elelevä äijänköriläs. Mälli lensi kunnon kaaressa. Siemensyöksyä ei varsinaisesti tule vaan sperma pulppuaa ulos useamman sekunnin ajan.
Bb gay minna meis seksiseuraa varkaus Teen mitä vain etten joutuisi istumaan perjantai-iltapäivää koulussa. Kerran olen teinivuosinani saanut kullia, se oli ennenkuin olin saanut pimppiä. Oletko varma, että haluat jatkaa? Kesäisin pyöräilen paljon ja minulla on myös silloin tappi pyllyssä. Minä nautin eniten niistä helmi vai mikä pallomalli nyt sitten onkin.
RIETAS MIES SEKSISEURAA KOUVOLA HOMO Suomiporno tube thai poika sex homoseksuaaliseen

Sex works gay net homo

Ok ehkä "en voi" oli väärä ilmasu oikee olis ollu "en fantasioi miehen kyrvästä perseessäni" fantasiani pyörii väkisinkin naisissa ei sille voi mitään. Kertokaa kundit mitä laittaisin peppuun iltasella, ei oo mitään kaupasta ostettua semmosta välinettä, kundi 23v Tulkaa vaihtaa vaikka mielipiteitä kerro aika tänää.

Yksin kun olen on isojakin dildoja millä työntelen itseäni. Toteutin haaveeni saada oikeata munaa, hieroin dildoa tunnin ennenkuin menin GAY paikkaan ja vanhempi mies iski heti mut kun olen nuori. Sai koko yön varmaan viagran voimalla paksua kullia. Kyllä kannatti kokeilla livenä. Itsekin harrastan sillointällöin peppuseksiä, voin työntää oman kaluni omaan pyllynreikään sisälle jossa liikutan kaluani sisään-ulos tai työnnän sormen myös pyllyyn ja hieron siellä terskaa niin että laukean sisääni.

On erikoista että omassa reiässä laukean niin nopeasti, jos masturboin esim. Nautin tästä tavasta saada orgasmi, naisen pyllyyn voisin työntyä myös mutta homostelu ei ole minun juttuni. Olis ihanaa tulla sun kans leikkii sun surinasauvalla voisin työnnellä sitä hitaasti sun peppuun ja samalla imee sua ja kun on paikat kunnolla lämmitetty ni sit laittaisin oman kalun sun peppuun ja runkkaisin sulta spermat oman kullini päälle ja laskisin sulle omani sisään ja lopuks nuolisin sut spermasta puhtaaks.

Haluisin myös tuntee sut mun sisällä olisha se mukavaa jos meitä olis vaika enemmä ni olis kiva vaihdella osia ja saada monet lastit sisään. Jeps, peppuleikit on ihan kivoja. Itsekin miettinyt silloin tällöin miehen kanssa "sen" harrastamista, mutta kun olen kuitenkin oikeasti hetero, niin tosipaikassa voipi luonto pistää vastaan, eikä hommasta sitten tulekaan mitään. Juu minun peppu myös varsin herkkä paikka, käytän usein öljyttyä n15cm, pitkää helminauhaa jossa pallerot suurenee tyveen mentäessä, ja todella mekeelta tuntuu.

Alastoman miehen peppua ihana hyväillä, sekä kiinteitä reisiä, nousta miehen päällä ja painella kovalla meisselillä reisien väliin. Julkisella paikalla anustappia takapuoleen. Ei noi julkiset paikat kiinnosta, muuten vois kyllä koittaa ihan oikeaakin. Täällä Hesan seudulla kun vain on niin vaikeeta törmätä saman mieliseen, kun on nii vähä ihmisii. Imuri tahtoo vetää liikaaa.

Onko joku imettäny vasikallan kulliaan jo nyt on mihin on mahtanut sit työntää kiimanen sonni. Me kaksi ukkomiestä päätettiin homostella ja kaveri halus että nain sitä peppuun.

Panin kuin mies panee ja kaveri laukesi ilman että koskettiin kumpikaan sen kaluun. Kertoi ettei ole ikuna kuuna päivänä saanut sellaista lähtöä.

Hitto kun tuli miehekäs fiilis kun sain naimalla miehen laukemaan. Annoitko itse persettä ja saitko ilman runkkausta? No en, koska kaveri oli lauennut ja ei ottanut eteen heti tuota. Olen saanut mieheltä peppuun, että tiedän sen miltä se tuntuu. Hyvälle tuntuu jos mies on myös panomies. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Oon 20 vee tyyppi Etelä Suomesta, aijempia kokemuksia ei ole peppup-panoista mutta olisi tosiaankin kiva tuokin tunne kun jonkun kulli laukeaisi sisälle jos kiinostaa niin ottakaa yhteyttä joonas.

D mahdollisuus saada myös kuva pepustani yhdeyten oton merkeissä , toivoisin pikaisia vastauksia ja mahdollisimman nuoret ja karvattomat kundit kiinostaa ikä-haarukasta vee. PS arvostan sitä jos omistat liuku-voiteita. Itseäni olen sauvalla peppuun hieronut hyvältä on tuntunut.

Olen myös pannut kolmea miestä peppuun, ja todella nauttinut. Just tänään tein sen.. Liukkaria piti kyllä käyttää ihan hitosti että onnistui ja sattuikin ensin jonkin verran mutta tiesin et lopussa kiitos seisoo. Mulla oli kyrpärengas vehkeen juuressa kiristämässä samalla. Se orkku minkä tällä lailla saa on jotenkin paljon voimakkaampi kuin muuten, esim.

Mälli lensi kunnon kaaressa. Ja tietysti kuvittelin siihen kurkun tilalle oikein kunnon karhumiehen kyrvän joka jyystäis mua kunnolla. Mulla alkaa seisoa kun kirjoitan tätä!

Oiskohan jääkaapis vielä kurkkua.. Jonain päivänä vielä otan kullia peppuun, pari kertaa oon saanut mutta kohta 10 vuotta on viime kerrasta. Peppuleikit pyörii mielessä turhankin usein. Kohta lienee pakko katsella miehiä sillä silmällä, josko jostain löytyisi toinen kokeilun haluinen äijä. Mun tuurilla tuskin levähdyspaikalle sattuu stayupeissa pyllistelevää cd-tytyäkään.

Olen naimisissa ja olen kokeillut myös homoseksiä. Olen nainut miestä peppuun. Se oli aivan mahtavaa. Ruiskutin spermani miehen sisään. Minua on myös naitu peppuun. Ensin se hieman sattui, mutta kun penis alkoi hieroa eturauhastani, minulla alkoi seistä ja sain aivan tajuttoman orgasmin. Spermaa alkoi valua ja supistelin ihan valtavasti.

Sain eilen ensimmäistä kertaa kurkun reijästä sisään!! Sitä en kyllä ymmärrä, miksi kaikki sanovat sen tekevän niin kipeää. Minun ainut tunne oli mielihyvä! Käytän anustappia nukkuessani, rasvaan reikäni liukkaaksi ja työnnän tapin reikääni. Laitan vielä jalkaani uikkarit joihin olen tehnyt reiän kulliani ja pussejani varten. Kun menen nukkumaan, runkkailen peiton alla lähelle laukeamistani, toistan runkkailun useamman kerran.

En kuitenkaan anna kullini laueta vaan käyn nukkumaan, olen monesti herännyt keskellä yötä tosi kiihottuneena. Silloin alan runkata kulliani ja annan sen myös laueta, sperman annan lentää vatsalleni. Aamulla otan tapin pois reiästäni ja sormeilen myös sitä, tuntuu kiihottavalta sormeilla veltostunutta ja limoittunutta reikää.

Reiän sormeilu saa myös kullini jäykistymään ja runkkaan uuden satsin vatsalleni ennen kuin nousen sängystä ylös. Vai liittyykö tähän peppu fantasiaan oleellisesti mies? Minusta naisena on ihana hieroa miehen eturauhasta, se on niin ihanan kuuloista kun mies murisee ja ulisee nautinnosta: Minun tarvii aina silloin tällöin naida itseäni peppuun.

Orgasmi on ihan eriluokkaa perinteiseen verrattuna. En ajattele koskaan miestä dildoni tilalle Minä nautin eniten niistä helmi vai mikä pallomalli nyt sitten onkin. Jossa on monta toistaan isonpaa palloo perättäin. Nautin kun sulkijalihas venyy ja tietysti myös kun hieron dildolla eturauhasta, mällin tullessa noroina. Mulla oli joskus yli 10 vuotta sitten sellanen nainen, et tykkäs panna mua peppuun Kyllä on kaduttanut kun meni välit poikki Saatettiin olla koko päivä sängyssä toistemme kimpussa.

Ois kiva jos muija vetelis strap-onilla, kerran on sen tehnytkin mutta ei ole sen jälkeen enään innostunnut, valitti kun ei itse saa siitä mitään Ei vaan ymmärrä että hänenkin voi sitten myöhemmin saada haluamaansa nautintoa ja sitä ilolla antaisin vaikka kuinka paljon.. Oih, se on harmi jos hän ajattelee ettei itse saa siitä mitään Ja en usko irtoseksiin joten täytyy taas odotella, että elämä heittää eteen miehen joka tykkää eturauhasen hieromisesta: Oletteko miehet huomanneet että pappureijän pallien siis välilihan puoleinen pää on herkempi ja sitä hieromalla saa paremman tunteen.

Tulee mieleen kuin se olisi miehen vastine naisen klitorikseen. Usein hyväilen pelkästään siitä pappureikää Rasvan kanssa, että se tekee hyvää, ihan jäykistyy koko kroppa siitä nautinnosta. Kuvittelen että joku parransänkinen ukkojermu lipittäs sitä kielellä. Kun en kotona jaksa dildoa työntää peppuuni niin menen vanhemman miehen luo, tietää heti mitä tahdon. Rupee runkkaamaan minua ja samalla itseään, kun saa ison kalunsa pystyyn niin pitää pyllistää että saa naida kunnolla.

Kun lopulta saa pussinsa tyhjennettyä niin vedän housut jalkaan ja lähden kotiin kun molemmat on tyytyväisiä. Parempaa tyydytystä ei olekkaan! Kokeilkaan omaa nyrkkiä suoleen!

Itse fistaan päivittäin ja siihen päälle käteen vedot Ihan mielenkiinnosta kyselen, että miltä ulostaminen tuntuu, jos anaaliin on tungettu usein moottorillista dildoa? Itse "peppuneitsyeenä" nautin ulostamisesta, mutta mahtaako se tuntua miltään enää noiden dildojen jälkeen? Se on yhtä kivaa kuin ennenkin, ehkä entistäkin enemmän siitä osaa nauttia. Eihän dildot tuntoa tapa. Eikä peppu oikeasti dildottamisesta horoksi väljene, tapin sisään saaminen onnistuu vain nopeammin, kun anus on siihen tottunut, eikä jännitä turhia.

Seuraava ihmettelyn aihe on sitten se, miten erilaiselta oikea elin tuntuu dildoon verrattuna. Ja siihen en osaa ainakaan vielä vastata. Tunnen pari dildottajaa, jotka sai avanteen loppuelämäksi, en suosittele kenellekään! Suurempi riski kuin nautinto!

Tunnen pari uskovaista lääkäriä, jotka ovat joutuneet suljetulle osastolle, kun kasetti ei ole enää kestänyt. Olen 25v mies turusta yleensä käsitän itseäni 3 kertaa viikossa ja minulla on dildo jota käytän aina suihkussa eli 2 keertaa päivässä jäin koukkuun kun olin 16v ja opettajani oli homo seksuaali ja harrastimme tarvike varastossa seksiä.

Yleensä olen naisten kanssa mutta miehet ovat alkaneet kiihottaa minua olin viime viikolla miehen kanssa ja se tuntui todella hyvälle ehdotan kokeilemista.

Aika kiihottavaa luettavaa näin naisena. Sormi tuntuu hyvälle pepussa, ja olen itse ehdottanut joskus entisille kundikavereilleni että laitoin hajanvarren hänen peppuun, yhdelle kieltä Mua kiihottaa se kun saan miehen nauttimaan, ja mitä enemmän saan sen sekaisin sen parempi.

Olen UM ja olen hoidellut useiden kundien peppukiimaa. Koskaan itse en ole suostunu pantavaksi. Älä väitä itseäsi heteroksi jos ajattelet saavasi toiselta mieheltä perseeseen, mutta haittaako tuo. Itsehän uskon suuren osan maailmasta olevan jonkinasteisia bisexuaaleja.

Kaikki eivät vaan halua myöntää sitä itselleen. P jos pitää sen naisellisista muodosta eikä perse karvoista tai rekkamiehen vaosta. Tyydytän itseäni perseeseen,en nää siinä mitään homoa.

Olen nähnyt myös unia miehistä, mutta sekin on kuulemma normaalia? Hyvää ei saa liikaa Älä poika laita imuria persiiseen, vaan paina sinne kompuralla ilmaa, jotta saamma sinne lisätilaa koko norsulle, mitä noista kärsistä, kun voi saada koko ruhonkin. Itselle peppu on pitkään ollu pyhä paikka mikä on pelkästään ulostamista varten. Noh firman pikkujouluissa sitten saunomassa oltaessa "muutaman" bissen jälkeen pojat heittivät vanhaa kunnon saippua läppää.

Joskus suihkussa kuitenkin uskalsin laittaa suihkun peräreikäni huulille jossa se tuntui aluksi erittäin hyvältä, pian kuitenkin iski järkyttävä pska hätä voi johtua megamätto ateriasta??

Mikään ei enään riittäny oli pakko saada sullottua aina jotain isompaa ja isompaa suolistooni. Etsin netistä kovimpia anaali kuninkaita ja mestari sullojia, kunnes eteeni ilmestyi nimi kirk j. Olen nyt jatkuvana päivä ja ilta treeninä venytellyt peräsuoltani nyrkkini avulla yltääkseni samaan kuin ikonini. Ei uskalla katsoa, tulee pian yritettyä jotain mahdotonta. Melkoinen mörkö, ehkä kerran vielä koitetaan sitäkin. Makkarat on ihania lämmitettynä. Näyttää perseet hyvin venyvän..

Itse käytän usein runkatessani jonkinlaista apuvälinettä kiihottuakseni lisää. Olen kokeillut omaa sormea, tussia ja kamman käsiosaa, mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Ja tämä apu tosiaan auttaa minua saamaan paljon kovemman orgasmin kuin ilman. Teininä harrastelin sekstailua toisten poikien kanssa, mutta koskaan ei saatu heppiä sisään reiän tiukkuuden vuoksi, haluaisin kokea toisen jannun munan uppoavan peppuuni joskus.

En nuorena kehdannut kavereiden kanssa kokeilla, joskus mennyt vanhempien miesten mukaan kun halus kokemuksia. Käyn välillä tutun ukon luona millä on ISO kalu ja osaa työntää varovasti ennenkun haluu kunnolla. Siihen on jäänyt koukkuun nautisnolla kun kunnolla pannaan. Minulla on istuessani aika erikoinen asento: En ole saanut vaimoltani hetkeen aikaan tilani takia kun hän ei oikein halua imeäkään pippeliäni, joten käsin on minun alistuttava tyydyttämään himoni Sormeni ovat nykyään viihtynyt peppureikäni päällä kun istun alkkareillani sohvalla reidet levitettynä sivellen reikääni ja pippeliäni ja luen samalla seksikertomuksia ja samalla katselen heteropornoa..

Reikäni on aika ahdas, ja sitä on miehetkin nussineet kolmesti menneinä aikoina Sitten siirryin dildoon, mikä oli todella kiihottava kokemus, kun se oli sellainen pattereilla toimiva, mikä itsekseen nussi syvemmälle reikääni, mutta se oli aika kivuliaskin tyydytystapa reikäni pukaman takia Orgasmi oli melkoinen kun vain seisoinkin pystyssä dildon raiskatessa reikääni Syvimmälle se meni tietenkin sohvalla maaten peppu pystyssä Kuitenkin hylkäsin sen jotenkin syyllisyydentunnossa, ja nyt siis sormetan alussa reikääni ja runkkaan itseni loppuun En ole, kun sitä ei ole enään Mulla tässä mukavasti tekee gutaa mitä kundit täs vain yks kysyy.

Vitsi kun lukee näitä juttuja niin alkaa tekemään itsellänikin mieli. Olen hetero mutta nyt tuntuis, että vois olla kiva kun toinen mies runkkais mun puutostilan kuntoon ja panis mua peppuun. Silloin loppui uskallus kesken vaikka menin gaybaariinkin sillä ajatuksella.

Löytyskö v sopusuhtasta ja leikkimielistä kaveria jolla olisi paikkakin ja sopivasti kiima päällä ;? Sinulla on kauniit, kiihottavat pakarat, sanoi lehtori ja puristeli peppuani hellästi. Hän hyväili niitä ja toinen käsi nosti T-paidan helman ja käsi työntyi paidan sisään. Toinen käsi seurasi ja tunsin hellien käsien vaeltavan pehmeällä ihollani.

Olet niin suloinen pikkuinen, kuiskasi mies ja suukotteli samalla olkapäitäni ja kaulaani. Huomaamattani kiihotuin ja tunsin housuissani kiristävän otteen. Kaluni alkoi seistä ja punastelin edelleen miehen edessä. Kohta mies tarttui paitaani ja nosti sen helman ylös. Pian ylävartaloni olikin jo paljaana hänen edessään. Hän hyväili kehoani ja suukotteli pieniä nännejäni ja sai ne hetkessä kovettumaan. Suukot ja kieli tuntuivat ihanilta ja kädet laskeutuivat uudelleen pikkuisille pakaroilleni.

Mies veti minut tiukasti syleilyynsä ja halasi ja suuteli minua. Hetken kuluttua irtaannuimme ja mies avasi shortsini napin ja veti alas lyhyen vetoketjun. Katseemme kohtasivat kun hän alkoi hitaasti vetää housuja alas. Kaluni kasvoi housuissani ja opettaja kosketteli ja puristeli sitä hellästi housujen läpi.

Hän kumartui ja antoi suukkoja kalulleni ja nuoli sitä kankaan läpi. Huokaisin nautinnosta ja tunsin housujeni liukuvan alas. Mies siirsi minut nojaamaan pöytää vasten ja hän levitti jalkani ja laskeutui eteeni. Varma käsi tarttui kaluni varteen ja liikutti esinahkaani edestakaisin. Toisella kädellä hän puristeli kevyesti arkoja kiveksiäni. Nyt hän veti esinahan taakse ja vaaleanpunainen, kiimatippainen terskani oli näkyvissä. Mies suukotteli ja nuoli terskaani ja hitaasti samalla runkkasi seisokissa olevaa pojan kalua.

Tunsin kosteiden huulten ympäröivän herkän terskani ja opettaja otti terskan suuhun, imi sitä ja pyöritti kieltään sen ympäri. Voihkaisin nautinnosta ja suljin silmäni. Kalu upposi hitaasti miehen suuhun ja hän alkoi runkata ja imeä sitä suullaan.

Kädet kiertyivät pakaroitteni ympärille ja kalu meni yhä syvemmälle suuhun. Imeminen nopeutui ja opettaja halusi välillä koko kullin suuhunsa ja hän piti sitä siellä hetken aikaa. Reiteni vapisivat ja huokailin imutuksen tahtiin. Vein käteni miehen niskaan ja rohkaisin häntä ottamaan kaluni uudelleen ja uudelleen syvälle suuhunsa. Mies alistui ja aloin naida hänen kosteaa suutaan.

Työnsin lanteitani kiihtyvässä tahdissa hänen suuhunsa ja mies levitti pakarani ja pyöritti sormea peppureiälläni. Laita sisään, pyysin ja mies työnsi etusormen syvälle persereikääni.

Panija ei selvästikään ollut yhtä innoissaan verbaalisesta kiihotuksesta kuin Jere, mutta murahteli kuitenkin raskaan hengityksensä alta: Vaikka en uskonut sen olevan mahdollista, ällistyneisyyteni kasvoi entisestään: Tarkempi vilkaisu pikkuveljeni häpäisijään varmisti asian: En ollut nähnyt häntä muutamaan vuoteen päästyäni lukioon ja mentyä ammattikouluun, mutta ihan varmasti Markus se oli.

En tiedä, kuinka kauan olin seissyt siinä tuijottamassa tuota epätodelliselta vaikuttavaa yhdyntää, kun yhtäkkiä havahduin Jeren tähän asti äänekkäimpiin parkaisuihin: Huomioni palatessa huoneen tapahtumiin päättelin voipuneista työnnöistä hänen lauenneen käyttämäänsä kondomiin veljeni sisään.

Yhtäkkiä säikähdin jääväni kiinni tirkistelemästä pikkuveljeni homoilua oma kulli pystyssä, joten hiippailin nopeasti vähin äänin omaan huoneeseeni ja yritin olla hiirenhiljaa omasta kiihkeästä mielentilastani huolimatta. Kuulostelin oman satasta hakkaavan sydämeni lisäksi Jeren ja siirtymistä kylpyhuoneeseen peseytymään, mutta en saanut selvää heidän hiljaisesta jutustelustaan.

Saatoin vain kuvitella, mitä lurituksia tuo ikäiseni teininnussija veljeni korviin kuiskutteli. Muutaman loputtomalta tuntuneen minuutin päästä kuulin ulko-oven kolahduksen, ja varmistuttuani molempien lähdöstä uskalsin jälleen hengittää vapaasti.

Kuin unessa vaelsin Jeren huoneeseen saadakseni selkoa tapahtuneesta, sillä kaikki tuntui vieläkin täysin epätodelliselta. Huomasin sängyn alta pilkottavan pyyhkeen kulman.

Riuhtaisin sen esiin ja vaistomaisesti nostin tuon tahraisen kankaan kasvoilleni haistaakseni sitä. Pyyhe tuoksui kiihottavasti ja humalluttavasti spermalle, hielle ja kiimalle. Tajusin kaluni olevan edelleen lähes kivuliaassa erektiossa, ja kuin riivattuna kiskaisin farkkuni ja bokserini alas nilkkoihini.

Aloin runkata kiivaasti haudaten samalla kasvoni tuohon pyyhkeeseen ja jo muutaman vedon jälkeen laukesin voimakkaampaan orkkuun kuin koskaan aikaisemmin.

Muutaman euforisen minuutin jälkeen tajusin seisovani housut kintuissa pikkuveljeni huoneessa ja ruikkineeni mällini ympäri Jeren päiväpeitettä. Hiljaa kiroten ryhdyin siivoamaan aiheuttamaani sotkua. Vaikka onnistuinkin salaamaan ilmeisen hyvin tuon iltapäivän kokemukseni, sillä Jere ei vaikuttanut huomanneen päiväpeitteensä vaihtamista toiseen, pari seuraavaa päivää olin päästäni täysin pyörällä.

Aina silmät sulkiessani näin edessäni kuvan Jeresta miehen pantavana ja lähes poikkeuksetta kiihotuin tuosta mielikuvasta.

Yritin epätoivoisesti runkata katsellessani heteropornoa ja ajatellessani isotissisiä naisia, mutta aina viimeistään laukeamisen hetkellä mieleni täytti haavekuva Laurin jäntevästä kehosta, piukasta takamuksesta ja komeasta kyrvästä. Vaikka minua ei miksikään naistenmieheksi voinut kehua, olin kuitenkin aiemmin nainut muutamankin tytön kanssa enkä koskaan aiemmin ollut haaveillut seksuaalisesti miesvartalosta, en Laurin tai kenenkään muunkaan. Lienee sanomattakin selvää, että en näine ajatuksineni pystynyt olemaan luontevasti veljeni seurassa ja niinpä välttelinkin Lauria niin paljon kuin pystyin.

Viikolla tämä oli suhteellisen helppoa, sillä veljeni vietti urheilullisena tyyppinä paljon aikaa harrastuksissaan ja salilla. Kaikki kuitenkin muuttui seuraavana lauantaina vanhempieni lähdettyä tuttaviensa luokse yökylään. Jere oli poissa kaveriensa luona ja minä yritin rentoutua saunan lauteilla.

Oma alaston vartaloni muistutti minua aiemmin näkemästäni: Vaikken ollutkaan ihan yhtä timmissä kunnossa kuin Jere, niin ei minunkaan kroppaani rumaksi voinut haukkua. Kesken ajatusteni meinasin kuitenkin saada sydänkohtauksen kuullessani pesuhuoneen oven käyvän ja Jeren huikatessa astuessaan sisään: Mulla onki tosi likainen olo.

Vilaus sivusilmällä veljeni komeasta, kosteasta kehosta sai kullini välittömästi heräilemään ja päätinkin keskittyä tuijottamaan kiuaskiviä yrittäen samalla peitellä alkavaa seisokkiani ja ajatella jotain ihan muuta. Ooksä suuttunu mulle jostain vai miks sä oot tollane? Tuo kosketus iski minuun kuin tuhat volttia: Säpsähtäen kavahdin kauemmas Jeresta ja käännyin katsomaan veljeäni suoraan silmiin, joista paistoi epätietoisuus ja huoli.

En varmaan saa ikinä tietää, mistä seuraavaksi tapahtunut vilpittömyyden puuska oikein tuli, mutta kuulin itseni sanovan värisevällä ja katkonaisella äänellä: Ajatusteni laukatessa pikavauhtia mieleeni pälkähti ajatus, että Jere luuli minun nyt pitävän häntä jonkinlaisena ällöttävänä hirviönä ja tuon harhan torjuakseni sanoin vastoin kaikkia järjellisiä odotuksiani: Saatoin kuulla omat sydämenlyöntini, niin uskomattoman hermoja raastavassa tilanteessa olin odottaessani tyrmistyneeltä näyttävän veljeni reaktiota.

Muutaman tuskastuttavan pitkän sekunnin jälkeen Jeren kasvoille nousi hyvinkin tuttu virnistysmäinen hymy, ja täydeksi yllätyksekseni veljeni kumartui minua kohti ja huulemme kohtasivat. Ensijärkytyksestä toivuttuani huomasin vastaavani pikkuveljeni kysyvään suudelmaan. Ensin huulemme vain hieman hipaisten tutustuivat toisiinsa, mutta pian hieman rohkaistuneempana kielemmekin yhtyivät leikkiin mukaan. En olisi uskonut Jeren huulten olevan näin ihanan pehmeät, yllätin itseni ajattelemasta.

Seuraavaksi tunsin veljeni käsivarsien kietoutuvan luontaisesti ympärilleni ja uskaltauduin itsekin koskettamaan tuota jumalaista vartaloa, josta olin jo monta päivää itsekseni haaveillut. Antauduimme molemmat intohimoiseen syleilyyn ja hiestä helmeilevät kehomme painautuivat toisiaan vasten. Jeren siirtyessä suutelemaan ahnaasti poskiani ja kaulaani viimeinen järjenhiven päässäni yritti ilmaista itseään sanoin soperrukseksi: Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, oli Jere jo tarttunut osaavin ottein kaluni varresta kiinni ja ottanut terskani suunsa hellään huomaan.

Pystyin ainoastaan huokailemaan mielihyvästä aivojeni tajutessa tilanteen kaikessa rivoudessaan: Tämä ei suinkaan vähentänyt kiimaani vaan päinvastoin, luulin kirjaimellisesti räjähtäväni mielihyvästä siihen paikkaan. Jere ei selvästikään ollut mikään ensikertalainen kullin imemisessä, sen verran taidokkaasti hän pyöritteli kieltään terskani ympäri, lipoi ihanan kutkuttavasti välillä pallejani ja lopulta otti kohtuu kookkaan kyrpäni kokonaan suuhunsa.

Tämä kaikki alkoi olla liikaa seksuaalisesti ylijännittyneelle kropalleni. Jere katsahti ylös minuun ja sanoi kiusoittelevasti naurahtaen: Uteliaiden käsieni vaeltaessa pitkin veljeni täydellistä vartaloa hamusin hampaillani leikkisästi Jeren korvalehteä ja kuiskasin: Tajuntaani iski mielikuva tuosta tuntemastani kaljusta, lihaksikkaasta kolmekymppisestä miehestä ja tuolloin vasta vuotiaasta Jeresta imemässä tämän varmastikin hyväkokoista kullia.

Mikäli enää mahdollista, tuo paljastus sai minut entistäkin kiimaisemmaksi. Jere vilkaisi minuun olkansa yli hieman närkästyneesti ja kivahti: En mä oikeen syty sellasista vanhoista papoista. Jere vatsallaan pulpettia vasten ja partasuinen herra Koistinen läskimahoineen lykkimässä tätä perseeseen.

Vaikka tuo ajatus ei ollutkaan kaikilta osin kiihottava, minun oli aivan pakko udella yhä huorahtavammalta vaikuttaneelta pikkuveljeltäni irrottaessani otettani hänen kehostaan: Kääntyessään puoleeni Jere vaikutti suorastaan kimpaantuneelta hyväilyjeni lakattua: Itsekin harrastan sillointällöin peppuseksiä, voin työntää oman kaluni omaan pyllynreikään sisälle jossa liikutan kaluani sisään-ulos tai työnnän sormen myös pyllyyn ja hieron siellä terskaa niin että laukean sisääni.

On erikoista että omassa reiässä laukean niin nopeasti, jos masturboin esim. Nautin tästä tavasta saada orgasmi, naisen pyllyyn voisin työntyä myös mutta homostelu ei ole minun juttuni. Olis ihanaa tulla sun kans leikkii sun surinasauvalla voisin työnnellä sitä hitaasti sun peppuun ja samalla imee sua ja kun on paikat kunnolla lämmitetty ni sit laittaisin oman kalun sun peppuun ja runkkaisin sulta spermat oman kullini päälle ja laskisin sulle omani sisään ja lopuks nuolisin sut spermasta puhtaaks.

Haluisin myös tuntee sut mun sisällä olisha se mukavaa jos meitä olis vaika enemmä ni olis kiva vaihdella osia ja saada monet lastit sisään. Jeps, peppuleikit on ihan kivoja. Itsekin miettinyt silloin tällöin miehen kanssa "sen" harrastamista, mutta kun olen kuitenkin oikeasti hetero, niin tosipaikassa voipi luonto pistää vastaan, eikä hommasta sitten tulekaan mitään.

Juu minun peppu myös varsin herkkä paikka, käytän usein öljyttyä n15cm, pitkää helminauhaa jossa pallerot suurenee tyveen mentäessä, ja todella mekeelta tuntuu. Alastoman miehen peppua ihana hyväillä, sekä kiinteitä reisiä, nousta miehen päällä ja painella kovalla meisselillä reisien väliin.

Julkisella paikalla anustappia takapuoleen. Ei noi julkiset paikat kiinnosta, muuten vois kyllä koittaa ihan oikeaakin. Täällä Hesan seudulla kun vain on niin vaikeeta törmätä saman mieliseen, kun on nii vähä ihmisii.

Imuri tahtoo vetää liikaaa. Onko joku imettäny vasikallan kulliaan jo nyt on mihin on mahtanut sit työntää kiimanen sonni. Me kaksi ukkomiestä päätettiin homostella ja kaveri halus että nain sitä peppuun. Panin kuin mies panee ja kaveri laukesi ilman että koskettiin kumpikaan sen kaluun. Kertoi ettei ole ikuna kuuna päivänä saanut sellaista lähtöä.

Hitto kun tuli miehekäs fiilis kun sain naimalla miehen laukemaan. Annoitko itse persettä ja saitko ilman runkkausta? No en, koska kaveri oli lauennut ja ei ottanut eteen heti tuota. Olen saanut mieheltä peppuun, että tiedän sen miltä se tuntuu. Hyvälle tuntuu jos mies on myös panomies.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Oon 20 vee tyyppi Etelä Suomesta, aijempia kokemuksia ei ole peppup-panoista mutta olisi tosiaankin kiva tuokin tunne kun jonkun kulli laukeaisi sisälle jos kiinostaa niin ottakaa yhteyttä joonas.

D mahdollisuus saada myös kuva pepustani yhdeyten oton merkeissä , toivoisin pikaisia vastauksia ja mahdollisimman nuoret ja karvattomat kundit kiinostaa ikä-haarukasta vee. PS arvostan sitä jos omistat liuku-voiteita.

Itseäni olen sauvalla peppuun hieronut hyvältä on tuntunut. Olen myös pannut kolmea miestä peppuun, ja todella nauttinut. Just tänään tein sen.. Liukkaria piti kyllä käyttää ihan hitosti että onnistui ja sattuikin ensin jonkin verran mutta tiesin et lopussa kiitos seisoo. Mulla oli kyrpärengas vehkeen juuressa kiristämässä samalla.

Se orkku minkä tällä lailla saa on jotenkin paljon voimakkaampi kuin muuten, esim. Mälli lensi kunnon kaaressa. Ja tietysti kuvittelin siihen kurkun tilalle oikein kunnon karhumiehen kyrvän joka jyystäis mua kunnolla.

Mulla alkaa seisoa kun kirjoitan tätä! Oiskohan jääkaapis vielä kurkkua.. Jonain päivänä vielä otan kullia peppuun, pari kertaa oon saanut mutta kohta 10 vuotta on viime kerrasta.

Peppuleikit pyörii mielessä turhankin usein. Kohta lienee pakko katsella miehiä sillä silmällä, josko jostain löytyisi toinen kokeilun haluinen äijä. Mun tuurilla tuskin levähdyspaikalle sattuu stayupeissa pyllistelevää cd-tytyäkään. Olen naimisissa ja olen kokeillut myös homoseksiä.

Olen nainut miestä peppuun. Se oli aivan mahtavaa. Ruiskutin spermani miehen sisään. Minua on myös naitu peppuun. Ensin se hieman sattui, mutta kun penis alkoi hieroa eturauhastani, minulla alkoi seistä ja sain aivan tajuttoman orgasmin.

Spermaa alkoi valua ja supistelin ihan valtavasti. Sain eilen ensimmäistä kertaa kurkun reijästä sisään!! Sitä en kyllä ymmärrä, miksi kaikki sanovat sen tekevän niin kipeää. Minun ainut tunne oli mielihyvä! Käytän anustappia nukkuessani, rasvaan reikäni liukkaaksi ja työnnän tapin reikääni. Laitan vielä jalkaani uikkarit joihin olen tehnyt reiän kulliani ja pussejani varten. Kun menen nukkumaan, runkkailen peiton alla lähelle laukeamistani, toistan runkkailun useamman kerran.

En kuitenkaan anna kullini laueta vaan käyn nukkumaan, olen monesti herännyt keskellä yötä tosi kiihottuneena. Silloin alan runkata kulliani ja annan sen myös laueta, sperman annan lentää vatsalleni.

Aamulla otan tapin pois reiästäni ja sormeilen myös sitä, tuntuu kiihottavalta sormeilla veltostunutta ja limoittunutta reikää. Reiän sormeilu saa myös kullini jäykistymään ja runkkaan uuden satsin vatsalleni ennen kuin nousen sängystä ylös.

Vai liittyykö tähän peppu fantasiaan oleellisesti mies? Minusta naisena on ihana hieroa miehen eturauhasta, se on niin ihanan kuuloista kun mies murisee ja ulisee nautinnosta: Minun tarvii aina silloin tällöin naida itseäni peppuun. Orgasmi on ihan eriluokkaa perinteiseen verrattuna.

En ajattele koskaan miestä dildoni tilalle Minä nautin eniten niistä helmi vai mikä pallomalli nyt sitten onkin. Jossa on monta toistaan isonpaa palloo perättäin. Nautin kun sulkijalihas venyy ja tietysti myös kun hieron dildolla eturauhasta, mällin tullessa noroina. Mulla oli joskus yli 10 vuotta sitten sellanen nainen, et tykkäs panna mua peppuun Kyllä on kaduttanut kun meni välit poikki Saatettiin olla koko päivä sängyssä toistemme kimpussa. Ois kiva jos muija vetelis strap-onilla, kerran on sen tehnytkin mutta ei ole sen jälkeen enään innostunnut, valitti kun ei itse saa siitä mitään Ei vaan ymmärrä että hänenkin voi sitten myöhemmin saada haluamaansa nautintoa ja sitä ilolla antaisin vaikka kuinka paljon..

Oih, se on harmi jos hän ajattelee ettei itse saa siitä mitään Ja en usko irtoseksiin joten täytyy taas odotella, että elämä heittää eteen miehen joka tykkää eturauhasen hieromisesta: Oletteko miehet huomanneet että pappureijän pallien siis välilihan puoleinen pää on herkempi ja sitä hieromalla saa paremman tunteen. Tulee mieleen kuin se olisi miehen vastine naisen klitorikseen. Usein hyväilen pelkästään siitä pappureikää Rasvan kanssa, että se tekee hyvää, ihan jäykistyy koko kroppa siitä nautinnosta.

Kuvittelen että joku parransänkinen ukkojermu lipittäs sitä kielellä. Kun en kotona jaksa dildoa työntää peppuuni niin menen vanhemman miehen luo, tietää heti mitä tahdon. Rupee runkkaamaan minua ja samalla itseään, kun saa ison kalunsa pystyyn niin pitää pyllistää että saa naida kunnolla. Kun lopulta saa pussinsa tyhjennettyä niin vedän housut jalkaan ja lähden kotiin kun molemmat on tyytyväisiä. Parempaa tyydytystä ei olekkaan!

Kokeilkaan omaa nyrkkiä suoleen! Itse fistaan päivittäin ja siihen päälle käteen vedot Ihan mielenkiinnosta kyselen, että miltä ulostaminen tuntuu, jos anaaliin on tungettu usein moottorillista dildoa?

Itse "peppuneitsyeenä" nautin ulostamisesta, mutta mahtaako se tuntua miltään enää noiden dildojen jälkeen? Se on yhtä kivaa kuin ennenkin, ehkä entistäkin enemmän siitä osaa nauttia. Eihän dildot tuntoa tapa. Eikä peppu oikeasti dildottamisesta horoksi väljene, tapin sisään saaminen onnistuu vain nopeammin, kun anus on siihen tottunut, eikä jännitä turhia.

Seuraava ihmettelyn aihe on sitten se, miten erilaiselta oikea elin tuntuu dildoon verrattuna. Ja siihen en osaa ainakaan vielä vastata. Tunnen pari dildottajaa, jotka sai avanteen loppuelämäksi, en suosittele kenellekään!

Suurempi riski kuin nautinto! Tunnen pari uskovaista lääkäriä, jotka ovat joutuneet suljetulle osastolle, kun kasetti ei ole enää kestänyt. Olen 25v mies turusta yleensä käsitän itseäni 3 kertaa viikossa ja minulla on dildo jota käytän aina suihkussa eli 2 keertaa päivässä jäin koukkuun kun olin 16v ja opettajani oli homo seksuaali ja harrastimme tarvike varastossa seksiä. Yleensä olen naisten kanssa mutta miehet ovat alkaneet kiihottaa minua olin viime viikolla miehen kanssa ja se tuntui todella hyvälle ehdotan kokeilemista.

Aika kiihottavaa luettavaa näin naisena. Sormi tuntuu hyvälle pepussa, ja olen itse ehdottanut joskus entisille kundikavereilleni että laitoin hajanvarren hänen peppuun, yhdelle kieltä Mua kiihottaa se kun saan miehen nauttimaan, ja mitä enemmän saan sen sekaisin sen parempi. Olen UM ja olen hoidellut useiden kundien peppukiimaa. Koskaan itse en ole suostunu pantavaksi. Älä väitä itseäsi heteroksi jos ajattelet saavasi toiselta mieheltä perseeseen, mutta haittaako tuo. Itsehän uskon suuren osan maailmasta olevan jonkinasteisia bisexuaaleja.

Kaikki eivät vaan halua myöntää sitä itselleen. P jos pitää sen naisellisista muodosta eikä perse karvoista tai rekkamiehen vaosta.

Tyydytän itseäni perseeseen,en nää siinä mitään homoa. Olen nähnyt myös unia miehistä, mutta sekin on kuulemma normaalia? Hyvää ei saa liikaa Älä poika laita imuria persiiseen, vaan paina sinne kompuralla ilmaa, jotta saamma sinne lisätilaa koko norsulle, mitä noista kärsistä, kun voi saada koko ruhonkin.

Itselle peppu on pitkään ollu pyhä paikka mikä on pelkästään ulostamista varten. Noh firman pikkujouluissa sitten saunomassa oltaessa "muutaman" bissen jälkeen pojat heittivät vanhaa kunnon saippua läppää. Joskus suihkussa kuitenkin uskalsin laittaa suihkun peräreikäni huulille jossa se tuntui aluksi erittäin hyvältä, pian kuitenkin iski järkyttävä pska hätä voi johtua megamätto ateriasta?? Mikään ei enään riittäny oli pakko saada sullottua aina jotain isompaa ja isompaa suolistooni.

Etsin netistä kovimpia anaali kuninkaita ja mestari sullojia, kunnes eteeni ilmestyi nimi kirk j. Olen nyt jatkuvana päivä ja ilta treeninä venytellyt peräsuoltani nyrkkini avulla yltääkseni samaan kuin ikonini. Ei uskalla katsoa, tulee pian yritettyä jotain mahdotonta. Melkoinen mörkö, ehkä kerran vielä koitetaan sitäkin. Makkarat on ihania lämmitettynä. Näyttää perseet hyvin venyvän.. Itse käytän usein runkatessani jonkinlaista apuvälinettä kiihottuakseni lisää.

Olen kokeillut omaa sormea, tussia ja kamman käsiosaa, mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Ja tämä apu tosiaan auttaa minua saamaan paljon kovemman orgasmin kuin ilman.

Teininä harrastelin sekstailua toisten poikien kanssa, mutta koskaan ei saatu heppiä sisään reiän tiukkuuden vuoksi, haluaisin kokea toisen jannun munan uppoavan peppuuni joskus. En nuorena kehdannut kavereiden kanssa kokeilla, joskus mennyt vanhempien miesten mukaan kun halus kokemuksia. Käyn välillä tutun ukon luona millä on ISO kalu ja osaa työntää varovasti ennenkun haluu kunnolla.

Siihen on jäänyt koukkuun nautisnolla kun kunnolla pannaan. Minulla on istuessani aika erikoinen asento: En ole saanut vaimoltani hetkeen aikaan tilani takia kun hän ei oikein halua imeäkään pippeliäni, joten käsin on minun alistuttava tyydyttämään himoni Sormeni ovat nykyään viihtynyt peppureikäni päällä kun istun alkkareillani sohvalla reidet levitettynä sivellen reikääni ja pippeliäni ja luen samalla seksikertomuksia ja samalla katselen heteropornoa..

Reikäni on aika ahdas, ja sitä on miehetkin nussineet kolmesti menneinä aikoina Sitten siirryin dildoon, mikä oli todella kiihottava kokemus, kun se oli sellainen pattereilla toimiva, mikä itsekseen nussi syvemmälle reikääni, mutta se oli aika kivuliaskin tyydytystapa reikäni pukaman takia Orgasmi oli melkoinen kun vain seisoinkin pystyssä dildon raiskatessa reikääni Syvimmälle se meni tietenkin sohvalla maaten peppu pystyssä Kuitenkin hylkäsin sen jotenkin syyllisyydentunnossa, ja nyt siis sormetan alussa reikääni ja runkkaan itseni loppuun En ole, kun sitä ei ole enään Mulla tässä mukavasti tekee gutaa mitä kundit täs vain yks kysyy.

Vitsi kun lukee näitä juttuja niin alkaa tekemään itsellänikin mieli. Olen hetero mutta nyt tuntuis, että vois olla kiva kun toinen mies runkkais mun puutostilan kuntoon ja panis mua peppuun. Silloin loppui uskallus kesken vaikka menin gaybaariinkin sillä ajatuksella. Löytyskö v sopusuhtasta ja leikkimielistä kaveria jolla olisi paikkakin ja sopivasti kiima päällä ;? Kun on seksivietti välillä jatkuvasti niin olen hommannut dildoja ja ym mitä voi laittaa peppuuni.

Olen 18v ja haluttaa koskeilla kaikkee. Kun kotona en jaksa runkata itseäni niin meen "miesten" paikkaan ja annan jonkun vanhemman tyydyttää itseään ja saa kullia kunnolla.

Täällä ainakin ollaan hyvin innostuneita asiasta tietenkin ; Ja mm. Onhan minulla anustappi, jonka käyttöön olen keksinyt upean kikan: Koska nukun selällänni, laitan anustappini melko pieni siis peppuun yöksi ja jos en ole lauennut yön aikana, runkkaan aamulla itseni mahtavaan orkkuun!

ALASTONSUOMI SHEMALE HOMOSEKSUAALISEEN