Omat alastonkuvat mies katsoo gay pornoa

omat alastonkuvat mies katsoo gay pornoa

Median moniotteluja Jussi Lähde kirjoitti hyvän kolumnin aiheesta: Tämä - Kokoomus halusi ilmaista propagandaa. Leffantekijät eivät halunneet alkaa korvauksetta tekemään mainospätkää joka ei olisi ketään kiinnostanut.

Toinen vaihtoehto on että kyseessä on tahallinen ja epätoivoinen mainostemppu, jonka toteutuksesta Korhola on joko pidetty ulkona tai sitten menee veneen mukana. Näyttää kyllä epätodennäköiseltä kun julkisuutta ei ole täysillä hyödynnetty. Sensuuri-Tarun ohjauksekssa Kokoomus tuntuu hyvää tahtia muuttuvan Sekoomukseksi. Vielä kun Katainen korvataan Vapaavuorella niin alamäki on varma, pitkä ja syvä.

Näinhän se on, eikä silotellussa versiossa olisi ollut mitään rikollista. Kaikkea mitä sinäkin seinien sisällä sanot, et tarkoita julkisuuteen.

Tosin esimerkiksi kaikkien kristittyjen jotka uskovat Jeesuksen olleen oikeassa, kannattaa elää ja ottaa huomioon, että kaikki kuitenkin päätyy julkisuuteen.

Opetus on varmaankin tänä päivänä se, ettei kannata sanoa mitään, mitä ei halua julkisuuteen. Muuten viimeistään NSA nauraa röhöttää. Valitettavasti Korhola unohdaa sen, että vaalikampanjoinnissa demokraattisessa maassa mikään ei ole salaista.

Hän myös unohtaa, että vaikka poliitikoilta normaali käytäntö olisikin jättää osa asioista kertomatta, ei se kuitenkaan ole oikein eikä hyväksyttävää. Se ei myös ole demokratian mukaista. Presidentin valitsee kansa suoralla kansanvaalilla. Näin ollen kampanjakoneiston jokainen teko tulee tuoda julkisuuteen kansan arvioitavaksi.

Jos kampanjakoneisto ei tätä ymmärrä, ei se ole elokuvantekijän syy. Tekijä pyrkii esittämään asiat oikeutetusti kansalle sellaisina kuin ne ovat. Ainut ongelma tässä on se, että vastedes vastaavanlaisia elokuvien ja dokumenttien teko hankaloituu. Sillä sen sijaan, että ko. Elokuvan sisältö tuskin tulee yllättämään ketään. Ei ainoastaan, että Tujusen tiimi menettää elokuvassa luottamuksensa, mikäli sillä sitä kansan silmissä edes olikaan.

Mutta myös reagoidessaan kyseiseen filmiin hätääntyneesti ja naiivisti, aliarvioiden taas kerran tavallista ihmistä. Elokuvan tekijän luottamus ei ole horjunut millän tavoin, ainostaan taas kerran poliitikkojen, jotka salailevat asioita vastoin kansavallan periaatteita ja henkeä.

En aio katsoa leffaa, mutta taidan oivaltaa mistä tuo varsinainen häly on syntynyt: Elähän nyt Ilmari tee hätäsiä johtopäätöksiä, muistapa vaan kun Niinistö otti vastaan naapurimaan puolustusvoimain komentajan ja aloitti: Tuo olikin niitä harvoja kertoja kun mies oli selväsanainen.

Vertailu Tarjaan perustuu enemmän tähän: Mies on vaikealuontoinen ja niin on Tarjakin. Molemmat ovat juristeja ja se tarkoittaa, että puhuvat harvoin jos koskaan suoraan. Liekö sitten juridiikan opinnot vieneet siihen suuntaan, ettei heti kannata näyttää kaikkia korttejaan. Kuulin muuten ystävältäni Henkalta hyvän jutun tästä aiheesta. Jos palkkaa juristin Britanniasta, palkkaa aina yksikätinen. Mitä tulee tuohon herneiden nenää vetämiseen, luulisin, että UKK oli mestari, se ei näkynyt vain kilometrien päähän, se näkyi koko valtakunnassa.

Ei se Paasikivikään ollut ihan oppipoika tässä suhteessa. Toivottavasti Arhinmäki on ehdolla seuraavissa pressanvaaleissa, ei näet vedä herneitä nessuun, vetää lär Niin ja sitten aivan oiva ehdokas olisi Ville.

Hänet tunnetaan naapurissa hyvin ja hän on muutenkin saanut sosiaalista verkostoa sielläpäin. Vähintään joku suurlähettilään tai lähetystöneuvoksen paikka pitäisi Villelle saada,ja heti. Nähtävästi Korholalla ja kokoomuksella on dokumenttielokuvista täydellinen väärinymmärrys. Dokumenttielokuvan kuvaus on dokumentointia, ei uutisraakamateriaalin taltiointia eikä taustatoimittamista. Jos ohjaaja ja kuvaajat kuvaavat dokumenttia, se tarkoittaa ilman muuta sitä, että kuvattu on julkaistavissa, etenkin kun on vallanpitäjien asiasta kyse, joiden kohdalla julkaisukynnys on erityisen matala.

Jollei kuvatessa ole erityisesti kielletty, materiaalin saa tietenkin käyttää. Jos kieltämiseen olisi jälkikäteen mahdollisuus, suuri osa dokumenteista jäisi tekemättä.

Kohteet näyttävät näet ulkopuolelta varsin toiselta kuin he itse kuvittelevat ja se näkyy olevan monelle liikaa. Ja usein jotain tahoa edustavat kuvittelevat dokumenttien olevan tuon tahon mainospläjäyksiä, mitä ne eivät koskaan saa olla - tai sitten ne eivät ole dokumentteja.

Tietenkin dokumentintekijän on otettava myös eettiset näkökohdat huomioon. Elokuvatyön hukkaan heittäminen vain, jos tulos ei miellytä jotakuta, ei kuulu tuon etiikan piiriin.

Ei minulla ole väärä käsitys dokumentin luonteesta. Kuvatessa oli erityisesti kielletty eli sovittu, että julkaistava materiaali menee Tujusen seulan läpi ja tällä tavoin Tujunen ohjjaisti myös tiimiä: Temonen sai siis aineistonsa petoksella. Dokumentti on hvyä mutta sitä ei ole tehty kunniallisin keinoin. Luullakseni ohjaaja on olettanut viestinnän ammattilaisten ilman muuta ymmärtävän, mikä dokumenttielokuvan tekemisessä on pelin henki.

Mutta he eivät liene ymmärtäneet, jolloin konflikti on valmis. Kysymykseessä ei ole petos ja dokumentti on tehty niin kunniallisesti kuin, mikä tahansa politiikkaa käsittelevä teos.

Se, että tässä tapauksessa ei pidä sanaansa, ei ole mitenkään tuomittavaa, koska kyseessä ovat omaa etuaan ajavat poliittiset toimijat. Dokumentin tekijä teki aivan oikein ja kunniallisesti, kun päätti julkaista materiaalin ilman Tujusen minkäänlaista seulontaa.

Dokumentissa käsiteltävät asiat kuuluvat kansalle, joka presidentin valitsee. Jos näitä poliitikkojen kunniattomasti äänestäjiltä salaamia asioita tuodaan päivänvaloon, on petos kaukana ja kunniallisuus korkealla.

Vai oliko niin että Tujunen kuvitteli saavansa tunnetun tekijän Temonen sylikoiraksi toteuttamaan kokoomuslaista mainostoimisto Bobin luomaa imagoa! Ihan mukava tuo Holmberg-tarinakin. Sen perusteella kannattaa aina varmaan sijoitella myös Ilaskiven ulostuloja oikeaan viiteyhteyteen.

Kuinkas sattuikaan, että tuossa pari päivää sitten tuli puheeksi Barbet Schroederin dokumenttielokuva 'General Idi Amin Dada: Siinäkin dokumentin kohde pyrki vaikuttamaan elokuvan leikkaukseen. Hänellä tosin oli käytössään kertaluokkaa Turusta järeämpi tykistö ja korkeampi katu-uskottavuus selittäessään näkemystään leikkauksesta Hauskahan noita pätkiä on katsella mitä filmistä julkisuuteen tullut.

Ymmärrän, että Kokoomus haluaisi estää filmin näyttämisen. Saahan siinä "porvarillinen sharmi" pienen kolauksen, kun muijat juttelevat, kuin entiset tallirengit konsanaan.

Ei tämä nyt niin kovin ihmeellinen juttu ole. Jos joku sallii kuvata kotoaan vaikkapa perheluhlia ja kertoo, että ennen julkaisua haluaa katsoa materiaalin ja hyväksyä näytettävät osat, luulisin, että se olisi aivan normaalia.

Miksi tässä tapauksessa ei näin menetellä? Eikö olettamus ja lähtökohta ole että tarkastusoikeus on silloin kun kuvaus on tehty yksityisissä, suljetuissa, tilaisuuksissa. Eri asia on toki kun kuvaukset on tehty turuilla ja toreilla. Tänään katselin MTV3 aamuohjelmaa, jossa oli entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen haastateltavana. Lauri Karhuvaara kysyin ammattiyhdistysten jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta. Kun Karhuvaara totesi, että jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen voisi vaikeuttaa merkittävästi ay-liikkeen toimintaa, Viinannen tostesi ykskantaan, ei tulisi ikävä.

Viinanen piti vähennysoikeutta tarpeettomana ja muutoinkin oli sitä mieltä, että ay-liikkeestä on talouselämälle enempi haittaa kuin hyötyä.

Kokoomuslaisten porvarillinen charmi on pelkkää pintaa, joka karisee raaputtaessa. Tujunen ja kumppanit kuuluvat kielenkäyttönsä ja habituksensa perusteella hollituvan puolelle, sillä möbleerattuihin salonkeihin alustalaisilla ei ole asiaa.

Elokuva kertoo vaalityöntekijöistä, ei ehdokkaasta. Miksi presidentti on suunsa avannut asian tiimoilta? No, virheitä tekee viisaskin. Eikö tästä dokkarista oltu esitetty Tujuselle versio, josta sitten Tujusen mukaisesti muokattiin poistettiin pari kohtausta? Näin muistan lukeneeni mutta en nyt jaksa tähän hätään alkuperäistä uutista kaivaa. Lisäksi minua aika voimallisesti kiinnostaa onko ERK itse ollut osallisena kuvauksissa, kampanjassa varmaan ainakin jollain tavoin?

Kovin voimakkaita mielipiteitä esität, oletko siis ollut paikalla kun näistä luottamusasioista on sovittu? En lähtisi liikkeelle ajatuksella että asia on niin koska Tujunen niin sanoo. Kyllä minunkin on kauhean vaikea olla näkemättä tässä ajatusta jossa on todettu "säihkyvän ja mediaseksikkään" Temosen tekemän dokumentin tuovan kokkareille sitä paljon haluttua säpinää.

Temonen ei vaan yllättäen ollutkaan sylikoira vaan ihan oikea dokumentintekijä joka haluaa jopa laittaa jotain sanomaa siihen tuotokseensa.

Ei ehkä ole kiva katsoa peiliin jonka mukaan naama onkin vino. Kyllähän näitä "sanotaan asiat niin kuin ne on" -pätkiä on dokkarimaailma pullollaan. Silti - komppaan näitä edellisiä kommentteja kyllä sen suhteen, että kun dokkaria tehdään niin ainoa tapa oikeasti olla kartalla siitä mitä siihen päätyy ja ei päädy on pitää jonkinlainen oikeus hyväksyä tai hylätä lopputulos tai pitää joku final cut -oikeus. Missään muussa tapauksessa sitä saa mitä tilaa Jos kaikki kontrolli on Temosella ja pätkän materiaalista syntyy parhaiten dokumentti vaalitiimistä ja Tujusesta niin sillä mennään.

Paljon löytyy maailmasta dokkareita jossa se alkuperäinen dokkarin idea osoittautui ihan lepsuksi verrattuna siihen mihin lopulta päädyttiin.

Rankimmasta päästä lienee Naudetin veljesten dokumentti New Yorkin palomiehistä joka alkoi olla jo valmis Odotan mielenkiinnolla toki tätä Temosen työtä, mutta eipä tuo traileri yms. Presidenttien kampanjataustoista on kirjoiteltu monen monta kirjaa ja vaikka kyse on isommista maista, ei se tarkoita, että suomen meininki olisi yhtään sen "puhtoisempaa". Asiat pitää sanoa suoraan.

Kampanjaväki on joukko huippuammattilaisia, joiden työskentelyä on mielenkiintoista päästä seuraamaan. Kysymyshän on "Vaikeuksien kautta voittoon" -tarinasta. Suomessa on tällä hetkellä liian vahvasti vallalla kuvitelma siitä, että menestys pitäisi jotenkin automaattisesti saavuttaa jollain helpolla ja hauskalla tavalla hikoilematta. Menestyjiä tarkastellaan tyypillisesti vain onnistumisen näkökulmasta ja jätetään matkan varrella koetut epäonnistumiset, uskonpuutteet, epätoivot ja muut negatiiviset tilanteet huomioimatta.

Tosiasiassa voittajia ovat ne, jotka pisimpään jaksavat nousta pohjamudista ja jatkaa luovuttamatta. Aivan kuten Sauli Niinistön kampanjatiimi teki, ja sen johdosta voitti vaalit. Oli tämä sitten markkinointikikka tai ei, toivoisi E-R Korholan ja kumppaneiden unohtavan loukkaantumisen ja kääntävän elokuvan väistämättömän julkaisun positiiviseksi yhteiskunnalliseksi asennevaikuttamiseksi. Minulla sattuu olemaan yksi maailman parhaista passeista, jota vilauttamalla melkein koko maailma on minulle avoin.

Satun elämään maailman onnellisimman kansan keskuudessa. Minulla on ollut onnea Rebekka Härkösen Lännen Mediassa Uuden Suomen ja Iltalehden kesäkuun puoluekannatusmittaus vahvistaa kuvaa, että tulevissa eduskuntavaaleissa pääministerin paikasta kamppailee kaksi puoluetta: Yhdysvaltalainen uutiskanava Fox News kertoi tänään, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sekä Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat Suomessa lähiviikkoina.

Tällä Fox News vahvistaa viime Kun juuri tänään Brysselissä alkavassa huippukokouksessa jäsenmaiden johtajat yrittävät löytää yhteisiä ratkaisuja turvapaikanhakijoiden kohteluun ja kun Saksan liittokansleri Angela Merkelin Otsikko on raju, mutta todellisuus on vielä rajumpi. Ei ole kysymys vain pettymyksen tunteista vaan siitä, että valtavista satsauksista huolimatta päästöjen vähentäminen ei tuota tulosta.

Vuoden tuoreet tilastot osoittavat sen, etteivät ennätyksiä rikkovat satsaukset ja julkiset tuet Kun juuri tänään Brysselissä alkavassa huippukokouksessa jäsenmaiden johtajat yrittävät löytää yhteisiä ratkaisuja turvapaikanhakijoiden kohteluun ja kun Saksan liittokansleri Angela Merkelin poliittinen ura on vaakalaudalla, julkaisen uusintana bloggaukseni Miten se meni - vakava Kun matkustin luvun puolivälissä Intiassa kehitysyhteistyöhommissa, saimme oppaaltamme erikoisen ohjeen liikenteessä käyttäytymisestä.

Hän neuvoi, että jos joudumme maaseudulla onnettomuuteen tai näemme sellaisen, on mentävä pakoon oikopäätä. Missään nimessä ei saa jäädä paikalle selvittelemään Mitä tehdä, kun on nähnyt kaiken ja kun ympyrä niin sanotusti sulkeutuu?

Otetaan esimerkiksi kotikaupunkini Helsingin energiajärjestelyt. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuussa vihreän ja piraattipuolueen edustajan yhteisen aloitteen selvittää ydinkaukolämmön mahdollisuutta ja Luulitko, että jos kannatat ihmisoikeuksia, sinun tulee kannattaa myös suurmoskeijaa Helsinkiin? Suomessa on useita moskeijoita, ja se on ihan oikein. Maassamme vallitsee uskonnonvapaus, ja kaikilla kansalaisillamme on oikeus harjoittaa uskontoaan. Kirjaudu Uuteen Suomeen muutamalla hiiren klikkauksella ja osallistu keskusteluun!

Perusta oma blogi vaivattomasti täällä. Käsittelemme hakemuksesi mahdollisimman pian. Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan! Ohjeita ja tietoa blogipalvelusta Uuden Suomen keskusteluohje.

Uusi Suomi Puheenvuoro Vapaavuoro Kirjaudu ja osallistu keskusteluun! Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti. Nyt näyttää siltä, että tulossa on kiinnostava katselukokemus.

Kiltti Eija-Riitta - voisitko käyttää kappalejakoa hyvissä teksteissäsi. Kiitti kun siirrät myös tänne! Kiitos kun olikin jo korjattu. Taru Tujunen muuten muuttuu vuosi vuodelta yhä enemmän Angela Merkelin näköiseksi. On monta syytä antaa dokumentoida historiaa. Luottamus on yksi sellainen.

Pahaksi onneksi luottamuksen voi rikkoa vain kerran. Hyväksi onneksi toista leffaa Kokoomuksesta ei jaksaisi kukaan tehdä tai katsoa. Mutta, niin tai näin, hieno biisi. D Vaikka olenkin, mutta siis you know what I mean. On niitä miehetkin uskaltaneet laulella, ja jopa karskit kokolihaa syövät heteromiehet kuten Pate ja Sakari. Mulla on sängyssäni mies sen olkaan tatuoitu on Jack Nicholson se makaa alasti ja nukkuu ja mä mietin kuka helvetti tuo on ei ainakaan se sadun prinssi se johon tulisesti rakastun joten nousen vähin äänin porraskäytävässä pukeudun -anssi kela-.

Aina tätä samaa väitettä. Nimibiisin lisäksi - joka on levyn paras - on muitakin. Tunnoton ja sitten muutama muu. Ja tarkat korvat kuulevat jotakin myös biisistä "Kerro miltä se tuntuu", ei huono sekään. Tämä on kyllä iso loikka Gimmel-tytöstä eteenpäin. Mitä sitten jos Jenni laulaa naisesta? Eihän se sitä tarkoita, että laulun kertoja ois nainen tai mitään. Kirjoittaakapa joku tänne koko biisin sanat.. Sanot tämä ilta kävellään käsi kädessä ihmisten edessä älä sinä muiden katseista välitä sillä me ollaan yhdessä Ne ei tiedä mitään ne ei kuulu tähän tarinaan joka harvoille luetaan Kadut täyttyy äänistä joku huutaa meidän perään Olet meistä vahvempi kanssasi en pelkää kapungin pimeää Ihmisjoukon kohdalla pidät kiinni kovempaa ja pelkoni katoa Sillä tämä ilta kävellään käsi kädessä ihmisten edessä älä sinä muiden katseista välitä sillä me ollaan yhdessä Ne ei tiedä mitään ne ei kuulu tähän tarinaan joka harvoille luetaan Tämä harvoille luetaan.

Ne ei tiedä mitään ne ei kuulu tähän tarinaan joka harvoille luetaan - - -. Eivät tiedä mistä puhuvat, omaa pahaa oloaan ja pelkojaan syöksevät meitä kohti. Meidän tarinamme kaltainen harvoille luetaan, annetaan vain meille, jotka jaksamme sen läpi elää.

Toisissamme on meillä turva. Kyllä minä sen olen aina tiennyt, ja muistan, aivan ensi katseesta lähtien vaikka silloinkin pelotti. Ja houkutti kun tunnistin saman vahvuuden kuin itsessäni. Vahvuus ja sen vuoksi meille annettu elämä vaan joskus saa väsymään. Onneksi pysyt vierelläni, kohtalotoveri, rakas. JJoo eli tykkään biisistä todella. Ihan hetero kumminki olen. Tavallaan aika rohkeeki biisi ja vähän erilainen, mutta en vain biisin perusteella upeis päättelee onko laulaja itse hetero vai lesbo eikä sillä kyll ole väliikään.

Hei eiks tässäkin biisissä lauleta: Eikä se kuitenkaan tee Jennistä lesboa. Ei kukaan suostu suomen kokosessa maassa laulaan noin rohkeeta biisiä piruuttaan. Jenni Jenni Jenni Näin aluksi sanon että hieno biisi ehdottomasti, mutta kyllä muakin jäi vähän vaivaamaan että mistäs tässä nyt lauletaan. En kyllä ole mistään kuullut, että Vartiaisen Jenni olisi lesbo tai edes bi. Hieno artisti ja varmasti loistava ihminen, mutta on se aika rohkeeta ruveta lauleskelemaan jostain, mistä ihmiset saattavat saada vääriä käsityksiä.

Ihmisten edessä-musiikkivideolla sen loppupuolella näkyy kyllä selkeesti kaksi naista eli sitä se laulu tarkoittanee, mutta jokainenhan voi käsittää biisit omalla henk. Tulee melko kiintoisia juttuja mieleen. Semmoisia joista muut ei todellakaan tajua.

Myös Tunnoton -musiikkivideolla Jenni sniffailee muijien hiuksia ja "mulle käy kuka vaan" viestii jo. Veikkaan että Jenni on bi-seksuaali ja minulla ei ole sitä mitään vastaan. Tässä filosofista pohdittavaa ja yksi hauskimmista levyistä luvulta. Kaksituntisessa lähetyksessä Jenni    soittaa oman levyhyllynsä suosikkeja peilaten niiden kautta uransa vaiheita.

Toimittajana ohjelmassa Nuutti Takkinen. Erno Kulmalan vieraana levyjä soittamassa on Stam1nan Hyrde ja Nuutti Takkisen kanssa studiossa tuottaja Jukka Immonen. Supersetin jaksot kuultavissa 7 vrk lähetyksen jälkeen YLE Areenassa osoittessa: Tos oli tosi hyvä! Jennin laulut ovat mahtavii! Ja niin biisin eka säkeistöt olivat hyvii, kuuntelin sitä youtubessa! Siis aivan upee laulu, laulan sitä joskus mukanaki, ku sitä tulee radsasata radiosta ; Auton radsasata taikka tavallisesta radsasta Kaikki laulut on hyvii, melkein, ainaki musta: Ainaki "ihmisten edessä" on todella hyvä, ja on niit monii muitaki, mut en jaksa lusotella niitä teille, juuri nyt;.

Aivan ihana kappale, joka vasta nyt oikeesti sattui kuulumaan munkin korvaan töissä radiossa. Tää saa mut hyvälle tuulelle! Eihän kukaan ole millänsäkään siitä jos vaikka kirjailija kirjoittaa kirjan minämuodossa ja kirjan hahmo tappaa jonkun.

Eihän se nyt helvetti soikoon tarkoita että se kirjailija on oikeasti tappanut jonkun! Biisien tarinoiden kuuluu toki koskettaa itseään, ei niiden tulkitsemisesta muuten mitään tule, mutta laulaja on ennenkaikkea tarinankertoja. Ja vaikka Jenni nyt olisikin lesbo niin mitä väliä, mutta ei sitä aina jonkun toisen pääosin kirjoittamasta biisistä voi päätellä. Luin tämän ketjun juuri läpi enkä löytänyt yhtäkään, joka väittäisi Jennin olevan lesbo tosissaan, ilman ironiaa.

Eli ihmiset eivät ole ihan idiootteja ja voit ottaa ne herneet pois nenästäsi. Jenni on todella ihana niin laulajana ja muutenkin! Oli sitten lesbo tai bi tai vaikka kaikki. Katselen Jenniä ihan mielellään lähempääkin: Haluan nyt ilmaista oman mielipiteeni tähän ketjuun.

Aluksi radiosta kuullessani tuon biisin luulin tosissaan, että Jenni olisi bi, mutta nyt myöhemmin kun luin jostakin Jennin haastattelun, jossa hän kertoi kyseisen laulun sanoista, käsitykseni on täysin erilainen. Jenni kertoi haastattelussa, että biisi on saanut alkunsa siitä kun hän oli kävelemässä illalla ulkona. Sitten hän näki syrjemmällä pimeässä käsi kädessä kulkevan parin, tarkemmin katsottuaan hän huomasi, että kummatkin olivat naisia.

Naiset pelästyivät huomatessaan Jennin ja erkanivat toisistaan. Siksi hän halusi tehdä biisin, jonka sanat pistäisivät ihmiset miettimään ja rohkaisemaan näitä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä ja pareja olemaan oma itsensä sekä näyttäytymään päivänvalossa. Omasta mielestäni Jenni on onnistunut tässä upeasti tekemällä mahtavan biisin, jonka sanat pistää todella miettimään.

Käsittääkseni Teemu Brunila on tehnyt tuon kappaleen ja HÄN näki tuon kyseisen naisparin, josta hän sai idean kappaleelleen. Näin ainakin olen jostain kuullut. Anyway, olen jo totaalisen kyllästynyt koko kappaleeseen, mutta Jenni sai sillä kivasti huomiota aloitellessaan soolo-uraansa, kun olihan se kappale niin "kohahduttava" kappale tyttörakkaudesta. Samalla logiikalla Gösta Sundqvist oli täten umpihomo. Mä olin olla taas voimamies, se villi, vapaa ja reilu mies". Pauli Hanhiniemikin epäilyttää, kun Sammy häntä niin kruunailee ja "ooh Sammy hakkasi sydämeni, kilpasiskot takavasemmalla kadehti".

Kaiken huipuksi Pauli pamahtaa raskaaksi. Mikä sieltä on tuloillaan, jokin kakkavauvako? Jos Irwin Goodman olisi laulanut Vexin sanoilla että "hoidinpa kerrankin veroasiat kuntoon" niin moniko olisi uskonut todeksi? Suomalaisten ÄO yllättää kerta toisensa jälkeen. Teitä on niin helppo höynäyttää.

... helmikuu Lapsi pornoa juoksua tissit opettaja tyttö isomusta mies sexivideo perheen kesken Hauskat peniskuvat omat alastonkuvat ilmaisia lesbo sex suomi naisia kuumia naisia Tule ja Katso uusi online porno joka päivä. Prague, Czech Republic Male Escorts, rentboys, Gay Escort reviews, gay masseurs and. Helsinki escort service nyrkki pillussa Sihteeri porno helsinki escort service. Piilokamera seksi videot sammuneen raiskaus video sex omat alastonkuvat. big cock cock kuvaa joista Nähty: Mies katsoo seksiä ja pornoa sekä toivoo, että. 2. helmikuu Julkaistu ja freehd porn omat alaston kuvat. Maaliskuu Nuat thai seinäjoki thai hieronta varkaus - gay. Kostutko miehen pälle porno suomi nainti webcam runkut sukkahousuihin spermat äidin kanssa Pulluka suomi serx sala katsoo kun ekan orgasmin porno ilmainen baby seksivideo fantasia naisten. Gay neekerin kalu gaytreffit

Rakastelu videot kulli kalu homo

MIES ETSI MIESTÄ THAI HIERONTA TURKU HOMO

XXX Videot - Ilmaiset Porno Videot @ bandista.eu Asian Fisting · Asian Foot Fetish · Asian Footjob · Asian Gay · Asian Gay Teen (18/19) · Asian Grandpa · Asian. marraskuu HD porno gay kovaa seksiä xxx video- leikkeit ja Paras porno gay kovaa seksiä HQ porno elokuvat. Katso päivän ylin ja alin lämpötila, tuulet, sääsymboli ja paljon Tartu ojennettuihin Asian sex massage millainen mies minulle sopii. .. isot rinnat seksi elisa itäkeskus rakelliekki omat alaston golden rax. Gay; Kotiseksivideot; Lapsenvahdit; Lesbot; Katso tai lataa seksifilmit, voit lisätä myös omat leffat palveluumme. Ilotalo Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere. Gay Men Tube XXX - Here you can watch online gay porn videos for free. porno farkku sortsi nude tiss ee gay ylivieska kaksi Isomunaiset miehet nussii naiset. Katso.